toukokuu 2010

Taidemuseoalan Teemapäivät 11.- 12.2.2010

Helka Ketonen | artikkelit

Taidemuseoalan Teemapäivät ovat vakiinnuttaneet asemansa taidemuseoalan vuotuisena keskustelufoorumina. Tänä vuonna osallistujia oli kaikkiaan 167 henkilöä, joukossa mukana 36 taidemuseota, 59 ammattinimikettä edustamassa yhteensä 58 erilaista museo- ja taidealan organisaatioita. Teemapäivillä kuultiin luentoja ja lyhyempiä puheenvuoroja sekä työskenneltiin pienryhmissä. Yhteensä 18 pyydetyn esiintyjän viitoittamana paneuduttiin valtakunnallisen kokoelmapolitiikan käytännön haasteisiin ja teoreettisiin kulmakiviin.

Tavoitteena valtakunnallinen kokoelmapolitiikka

Kokoelmapolitiikka-teemaa lähestyttiin kolmesta eri näkökulmasta: 1) Visuaalinen kulttuuri tänään – mitä se on ja miten sitä tallennetaan, 2) Kokoelmapoliittinen keskustelu – tallennusvastuut ja työnjako, 3) Kulttuuripoliittinen keskustelu – ketkä kantavat vastuuta / keiden tulisi kantaa vastuuta visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamisesta, entä rahoituksesta.

Teemapäivien ohjelma aloitettiin paneutumalla valtakunnalliseen kokoelmapolitiikkaan sekä tallennusvastuun jakamiseen tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weissin johdatuksella. Hän esitteli kulttuurihistoriallisten museoiden parissa aloittelemaa TAKO-yhteistyötä, jossa ryhdytään museoiden yhteisvoimin sekä dokumentoimaan että tallentamaan valtakunnallista Suomi-kokoelmaa. Verkostopohjainen työskentely ja nykydokumentointi luovat yhteisen pohjan seitsemälle pooli-ryhmälle, joiden joukosta löytyy kiinnostavia yhteistyömahdollisuuksia myös taidemuseoille. Erityisesti poolit 6. Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi sekä 7. Trendit, vaikuttajat ja käännekohdat kaipaavat taidemuseoiden panostusta. Suomi-kokoelman kehittymistä voi seurata Museoviraston sivuilla osoitteessa http://www.nba.fi/fi/museoiden_suomi_kokoelma

Kuulimme myös lyhyemmät puheenvuorot koskien pitkäaikaisia kokoelmalainoja
kehitysjohtaja Susanna Petterssonin alustamana, dokumenttiaineiston merkityksestä paikallisella tasolla Raumalla amanuenssi Henna Paunun kertomana, sekä lainsäädännön tuomista haasteista lakimies Tuula Hämäläisen johdattelemana.

Museokokoelma tukemaan identiteettien rakentamista

Museum and Heritage Studies -osastolla työskentelevä tohtori Anna Catalani Salfordin yliopistosta jatkoi luennossaan kokoelmapoliittista pohdintaa tarkastelemalla museokokoelmien käyttöä identiteettien rakentajana: The role of museums in the construction of identities, public history and community involvement. Catalani esitteli siirtomaavallan aikana kerättyjen afrikkalaisten Yoruba-kansoille kuuluneiden esineiden tutkimus- ja esittämistapoja brittiläisissä museoissa. Vaikka brittiläiset museot pyrkivät yhteistyöhön lähdeyhteisöjen ja diasporassa asuvien afrikkalaisryhmien kanssa, on yhteisymmärryksen vahvistamisessa edelleen paljon tehtävää. Catalani korosti, että museoiden tulisi kiinnittää erityistä huomiota perustutkimuksesta alkaen siihen millaisin termein kokoelmateoksia kuvaillaan, luokitellaan sekä mitä ja kenen tarinoita teoksiin liitetään.


Visuaalisen kulttuuriperinnön taltiointivastuun jakaminen

Kulttuuripoliittisen paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi tutkimusprofessori Antti Hautamäki Jyväskylän yliopistosta ja panelisteina yliasiamies Antti Arjava Suomen kulttuurirahastosta, kulttuuriasiainneuvos Liisa-Maria Hakala-Zilliacus opetusministeriöstä, ylijohtaja Juhani Kostet Museovirastosta, johtaja Arja Rantanen Vaasan Maakunta-arkistosta sekä ylijohtaja Risto Ruohonen Valtion taidemuseosta. Paneelissa etsittiin vastausta siihen ketkä kantavat vastuuta visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamisesta ja miten tämä vastuu tulisi jakaa museoiden kesken. Entä tarvitaanko vastuunkantajia lisää ja kuinka yhteistyötä ”ulkomaailman kanssa” tulisi edistää.

Visuaalisen kulttuurin määrittely nousi yhdeksi keskeiseksi aiheeksi: kenellä on valta ja oikeutus määritellä se visuaalinen taide, joka museolain ja -asetuksen mukaisesti kuuluu taidemuseoiden mandaatille? Entä mitä tapahtuu museoiden ulkopuolella olevalle visuaaliselle kulttuurille – mihin sitä tallennetaan, vai tallennetaanko ollenkaan? Keskustelussa kävi selväksi se, että visuaalinen kulttuuri on alati muuttuva käsite, jota tulee tarkastella ilman liian täsmällisiä rajoja. Määrittelyn tulee tapahtua kulttuurikentällä, josta se nostetaan dialogin avulla hallitustasolle. Tästä esimerkkinä mainittiin Kulttuuri – tulevaisuuden voima, selonteko kulttuurin tulevaisuudesta jossa tarkastelu ulottuu aina vuoteen 2035 saakka (OPM 2010:10)

Liisa-Maria Hakala-Zilliacus kertoi opetusministeriön asettaman työryhmän laatimasta visuaalisten alojen taidepoliittisesta ohjelmasta (OPM 2009:53), jonka puheenjohtajana toimi museonjohtaja Markku Valkonen EMMAsta. Ensimmäistä kertaa opetusministeriön toimeksiannosta on valmisteltu taidepoliittinen ohjelma, jossa visuaalisten taiteiden aluetta katsotaan yhtenä kokonaisuutena. Tekstissä otetaan kantaa myös taidemuseoiden vastuualueisiin sekä dokumentointi- ja kokoelmakäytöntöihin. Hakala-Zilliacus toivoikin kevään aikana kannanottoja taidemuseokentältä liittyen visuaalisten alojen taidepoliittiseen ohjelmaan.

Entä mitkä ovat julkisen ja yksityisen taltioinnin vastuualueet? Keskustelun myötä todettiin, että vastuullista työnjakoa tulisi kehittää ja koko museokentän yhteistyötä ja dialogia lisätä. Tähän saattaisi tarjota mahdollisuuden myös kehitteillä oleva Suomi-kokoelma (TAKO), johon jo aamupäivän aikana tutustuttiin. Tulevaisuudessa kokoelma-aineiston saatavuus ja sen monipuoliset käyttömahdollisuudet tulevat korostumaan entisestään.

Kerätäänkö museon kokoelmiin edustava kokoelma vai kattava kokoelma, säilytetäänkö vain parhaita teoksia, onko digitaalinen säilytysmuoto paras ratkaisu vai tarvitaanko kokonaan uusia keinoja dokumenttien säilyttämiseksi jälkipolville – mm. näiden kysymysten pohdintaa tulee jatkaa ja kehitystä seurata.

Visuaalinen kulttuuri ja sen tallentaminen tänään

Amanuenssi Leevi Haapala luennoi kuvataiteen uusista virtauksista ja taidemuodoista, joita on kerätty Kiasman kokoelmiin viime vuosina, sekä Valtion taidemuseon kokoelmapoliittisesta ohjelmasta, jota parhaillaan uudistetaan. Hän myös loi katsauksen visuaalisen tutkimuksen tieteenalaan Suomessa. Monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna tarjosi mielikuvia siitä miten yhteiskunnassamme monikulttuuristen muutosten tulisi näkyä entistä enemmän myös museokokoelmissa ja tutkimussisällöissä. Johtava konservaattori Kirsti Harva ja erikoissuunnittelija Perttu Rastas nostivat esille nykytaiteen säilyvyyteen liittyviä ajankohtaisia haasteita ja erityisesti digitaaliseen aineistoon liittyviä kysymyksiä.

Dokumentoinnin hyviä käytäntöjä ja yhteistyöhankkeita taiteilijoiden kanssa esittelivät tutkija Helena Erkkilä sekä läänintaiteilija Leena Kela. Erkkilä kertoi omasta kokemuksestaan tutkijana ja kuinka katoavan taiteen dokumentointi ja monimediaisen materiaalin asianmukainen säilyttäminen tekevät tutkimuksen mahdolliseksi. Valinnat siitä mihin museoiden tallennuskapasiteettia käytetään ohjaavat tutkimusta sekä näiden taideilmiöiden ja tuotantojen esille nostamista näyttelyiden ja julkaisujen avulla. Kela tarjosi esimerkkejä siitä miten taiteilijat dokumentoivat nykyisin omia teoksiaan ja julkaisevat aineistoa erityisesti kotisivujensa välityksellä. Pitkäaikaissäilytyksen ongelma nousi kuitenkin esille sekä tarve systemaattisempaan tallennusfrekvenssiin ja käytäntöihin.

Kulttuuritoimittaja Tina Cavén kertoi Yleisradion ohjelmatuotannon aikana kertyvästä videomateriaalista ja Ylen nykyisistä tallennuskäytännöistä. Taiteilijahaastatteluja ja muuta kiinnostavaa materiaalia kertyy runsaasti tuotannon eri vaiheissa, josta suurta osaa ei koskaan julkaista, eikä myöskään arkistoida. Nauhat päätyvät toimittajien kirjahyllyihin, vaikka niissä olisi paljon kiinnostavaa ja ainutkertaista materiaalia tarjolla myös museoille ja tutkijoille. Keskustelussa todettiin, että mediayhtiöiden ja taidemuseoiden tulisi tehdä enemmän yhteistyötä, jotta tärkeät dokumentit saadaan säilytettyä ja tämä ainutlaatuinen visuaalinen kulttuuriperintö siirrettyä myös jälkipolville.

Kohti innovatiivista kokoelmatyöskentelyä

Ryhmätyöskentelyn avulla tehtiin kolmessa ryhmässä aikamatkat tulevaisuuteen, vuoteen 2020 tarkoituksena löytää uusia ja innovatiivisia toimintatapoja kokoelmatoiminnalle. Ryhmä 1 sai tehtäväkseen pohtia kokoelmaosaamisen kehittämistä: kokoelmatutkimus, koulutus, verkostot ja rahoitus. Ryhmä 2 keskittyi kokoelmien esittämiseen, jakamiseen ja välittämiseen. Ryhmä 3 visio sitä millaista työnjakoa ja yhteistyötä tullaan maassamme harjoittamaan kansainvälisellä, valtakunnallisella ja paikallisella tasolla.

Tulevaisuustyöpajojen keskusteluiden yhteiset havainnot voidaan kiteyttää viiteen kohtaan: 1) jakaminen on tärkeämpää kuin jemmaaminen (koskee sekä osaamista, ideointia että kokoelmia), 2) sosiaalisten taitojen ja kielitaidon merkitys tulee kasvamaan, 3) osaamista tulee päivittää jatkuvasti ja hyviä käytännöistä tulee oppia entistä rohkeammin (benchmarking), 4) kolmannen sektorin merkitys museotyössä tulee lisääntymään, sekä 5) museot tulevat ostamaan ammattitaitoa ja erikoisaamista talon ulkopuolelta huomattavasti enemmän.

Ryhmä 1 kiteytti keskustelunsa neljän pääteeman ympärille: museoammattilaisten työnkierto toimivaksi, hiljaisen tiedon siirtämiseen kehitettävä työkalut, uudenlaisten kommunikaatioratkaisujen löytäminen on välttämätöntä kokoelmapuolelle sekä museoalan koulutus- ja kehittämispalveluita on kehitettävä vastaamaan museoiden laajenevaa toimintakenttää.

Ryhmä 2 kehitteli virtuaalimuseomallia, jossa tekemisen prosessit avataan ja yleisö toimii aktiivisesti ”virtuaaliarkkitehtuurissa, on demand”. Erilaiset interventiot ja uudet rinnastavat dialogit syntyvät yleisöyhteistyössä, jossa saavutettavuus ja esteettömyys toteutuu maailmanlaajuisesti. Virtuaalimuseo avaa mahdollisuuksia uudenlaiseen yhteistyöhön museoiden ja muiden toimijoiden kesken ja sen puitteissa yleisöille tarjotaan muuntautumiskykyisiä ja interaktiivisia palveluita ja toimintoja. Jotta tähän voidaan päästä, tarvitsevat museot mm. yhtenäisiä tietojärjestelmiä, media-ja tietotekniikkaosaamista, aktiivista kentän seuraamista, ulkopuolisia palveluntuottajia sekä runsaasti rohkeutta tehdä asiat toisin.

Ryhmä 3 peräänkuulutti selkeämpää työnjakoa valtakunnallisesti. Tämä mahdollistaisi keskittymisen erityisiin osaamisalueisiin mutta vaatisi laajamittaista yhteistyötä, omistajuudesta luopumista ja avoimuutta museoiden kesken. Työvälineiksi ideoitiin mm. alueellista muistiportaalia, joka kokoaisi yhteen alueen asiantuntijatiedon.

Ajatuksia ja toiveita Teemapäivien kehittämiseksi

Palautekysely (27 vastaajaa) osoitti, että kaikkein tyytyväisimpiä vastaajat olivat ilmapiiriin 93 %, kokonaisvaikutelmaan 75 % ja illanviettoon 74 %. Vähiten tyytyväisiä oltiin perjantain ohjelman sisältöön 50 %, torstain ohjelman sisältöön 51 % ja järjestelyihin 61 %. Tuleville vuosille ehdotettiin mm. Open Space –menetelmää, jossa aihepiirit tulisivat osallistujilta itseltään, paneutumista taidemuseoiden arkityöhön kaivattiin lisää, museoalan akuutteja haasteita toivottiin agendalle, puheenvuoroilta toivottiin syvempiä luotauksia ”less is more”, työpajatoiminta oli muutamien mielestä tarpeetonta, keskustelua ja epävirallisen kanssakäymisen mahdollisuuksia kaivattiin enemmän – ja karkkien sijaan toivottiin hedelmiä tarjoilupöydille.

Kehys kiittää kaikkia vuoden 2010 Teemapäiville osallistuneita sekä Webropol-palautteen antajia ja ryhtyy valmistelemaan ohjelmaa tulevalle vuodelle 2011. Otamme edelleenkin vastaan hyviä ideoita sekä toiveita puhujakandidaateiksi, osoitteessa helka.ketonen(at)fng.fi.

Teksti • Helka Ketonen, erikoisasiantuntija, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys

Kuvat • Kirsi Halkola, Kuvataiteen keskusarkisto

Kommentoi