toukokuu 2010

Valokuvan vanha stara

Perttu Rastas | artikkelit

Jos Daniel Nyblin eläisi näinä aikoina, hän olisi varmaan stara. Eleet ovat nykypäivän näkökulmasta tuttuja ja näkyviä. Taiteilijanimi Daniel Nyblin on iskevämpi kuin oikea Carl Petter Dyrendahl (1856 -1923). Alun perin norjalaissyntyinen Nyblin hankki koulutuksensa kansainvälisillä areenoilla Oslossa ja Yhdysvalloissa ja vieraili tutustumismatkoilla Berliinissä ja Wienissä.

Siirryttyään valokuvaajaharjoittelijaksi Helsinkiin nuorena 20-vuotisena miehenalkuna Charles Riisin studioon, hänen uransa lähti nopeasti nousuun. Nyblin omaksui nopeasti uusia valokuvan tuotantotekniikoita kuten esimerkiksi silmänräpäystekniikan jolla tarkoitetaan hitaiden märkälasinegatiivilevyjen ohessa käyttöönotettuja nopeampia kuivalevyjä. Hän kuvasi laajasti henkilökuvien lisäksi myös maisemia ja taideteoksia. Finsk Konst – Suomen taide kokonaisuutta aloitettiin kuvata jo vuonna 1883 jolloin kopioita kaupattiin ns. suurelle yleisöllekin. Näiden kuvien merkitys on huomattava koska niissä on kuvattu teoksia, jotka ovat kultakauden merkkitaiteilijoiden harvinaisia tai jo täysin kadonneita teoksia. Taidehistoriallisesti mielenkiintoisia ovat teokset, joita on kuvauksen jälkeen muutettu. Kuvataiteen keskusarkiston valokuva-arkiston amanuenssi Veikko Pakkanen kertoo että Finsk Konst – Suomen taide –kokonaisuuteen kuului yli 500 teosta lähes 70 taiteilijalta.

Nyblin työskenteli modernilla tavalla aikansa taiteilijoiden kanssa. Esimerkiksi Albert Edelfeltin maalatessa Helsingin Yliopiston juhlasalia, Nyblin projisoi valokuvattuja kohteita kankaalle lopulliseen kokoon suurennettuna, tekniikka joka oli taidemaailmassa tuttu mutta ei vielä jokapäiväisessä käytössä. Hän oli myös ensimmäisiä joka otti uuden keinovalon käyttöön ateljeessaan jo 1900-luvun taitteessa. Näin luonnonvalon vaihtelut saatiin kuriin.

Nyblin organisoi ja agitoi valokuvauksen puolesta. Hän hankki jo varhain ateljeehensa puhelimen ja rakensi aikavarausjärjestelmän piipahtamisen rinnalle. Nyblinin studiossa pimiö annettiin asiakkaiden käyttöön. Hän toimi myös valokuvatarvikkeiden ja kameroiden myyjänä. Hän organisoi valokuvaukseen liittyvää yhdistystoimintaa, järjesti kursseja ja perusti ensimmäiset valokuvalehdet – aktiviteettien luettelo on pitkä ja vaikuttava.

Daniel Nyblinin merkitys suomalaisen valokuvauksen synnyssä on ollut keskeinen, siksi hänelle tituleerattu titteli ”suomalaisen valokuvauksen isä” ei kalpene.

Ateneumin taidemuseo sai vuonna 1983 WSOY:ltä lahoituksena lähes 1000 kpl Nyblinin ottamaa taideteosjäljennöstä. Kokoelma on nyt siirtynyt Kuvataiteen keskusarkiston vastuulle. Tämän kokoelman merkitys on Nyblinin elämänhistoriaan ja aikakauteen sijoitettuna ainutlaatuinen ja tärkeä, eikä lasinegatiivien asemaa suomalaisen taide- ja museovalokuvauksen historiassa ei voi vähätellä.

Koska lasinegatiivikuvat ovat erittäin arkoja ja helposti särkyviä, on niitä käsitelty huolella ja säilytetty asianmukaisella tavalla. Nyt ne digitoidaan samalla yhtä huolellisesti.

Kun lasinegatiivi digitoidaan joko skannaamalla tai kuvaamalla se alta valotetun lasilevyn päältä, tuloksena on digitaalinen kuva jossa näkyy lasinegatiivi sellaisenaan eli negatiivisena. Kuva voidaan muuttaa positiiviseksi kuvankäsittelyssä ”kehittämällä” se digitaalisesti kuvapositiiviksi. Tämä työprosessi on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavassa linkissä:

http://www.digiwiki.fi/fi/index.php?title=Lasinegatiivin_valokuvaus_KKA:ssa

Kun tämä valokuvahistoriallinen arvoaineisto on digitoitu, voidaan pohtia mitä aineistolle tehdään. Itse originaalit, herkät lasilevyt säilytetään asianmukaisesti kylmävarastossa, jossa ne toivottavasti säilyvät mahdollisimman pitkään. Mutta itse digitaalisille kopioille voidaan keksiä monia uusiokäyttötarkoituksia. Ne voidaan tuoda taide- että valokuvahistoriallisen tutkimuksen käsille helposti, alkuperäisen aineiston vaarantumatta. Niistä voidaan ottaa normaalin digikuvan malliin erilaisia, eri tarkoituksiin taipuvia kopioita. Niistä voidaan tehdä isoja näyttelykopioita, elektronisia valokuvakirjoja, oikeita valokuvakirjoja ja tuoda uusimpien mediavälineiden loputtomaan uusiokäyttöön.

Teksti • Perttu Rastas, erikoissuunnittelija, Kuvataiteen keskusarkisto

Kuva • Hannu Aaltonen, Kuvataiteen keskusarkisto

3 kommenttia