marraskuu 2010

Kunnallinen yhteistyö ja kuntien toimijoiden erilaisuus – Yhdessä vahvempia ja kattavampia

Leena Räty | artikkelit

Kaakkoisen Suomen alueella toimii kolme ammatillista taidemuseolta Lappeenrannassa, Imatralla ja Kouvolassa. Lisäksi Kotkassa on kunnallinen Galleria Uusikuva, ympärivuotinen ammattitaiteen esittelyfoorumi. Kaikkiin niihin on kertynyt ja kertyy dokumentteja, tietoa eri muodoissa alueen taiteesta ja taiteilijoista, taidekentän tapahtumista, taidemuseoiden ja gallerioiden näyttelyistä ja vuosikymmenten aikana tapahtuvista alueen taidekentän ja organisaatioiden muutoksista. Alueella toimii Saimaan ammattikorkeakoulu, jonka suojista valmistuu uusia ammattitaiteilijoita vuosittain. Grafiikka ja sen uudet sovellukset sekä korutaide ovat korkeakoulun vahvuuksia. Kolmessa alueen taiteilijaseurassa on jäseninä hieman yli 100 ammattitaiteilijaa ja lisäksi on useita taideyhdistyksiä, joissa on mukana myös ammattitaiteilijoita. Alueella toimivat valokuvakeskukset Kotkassa ja Lappeenrannassa, joilla on omat näyttelyohjelmistonsa ja toimintansa alallaan.

Kunnalliset alueen taidemuseot ovat pieniä museoyksiköitä, joiden hallinto ja osittain henkilöstökin on yhteistä kunkin kaupungin kulttuurihistorian yksiköiden kanssa. Etelä-Karjalan taidemuseo – Kaakkois-Suomen aluetaidemuseossa on kolme taidehistorioitsijaa: 1 intendentti (kokoelmat, yksikön johto); 2 amanuenssia (näyttelyt ja aluetaidemuseotyö), jotka yhdessä vastaavat museaalisesta toiminnasta taidemuseossa. Imatran taidemuseo: 1 museonjohtaja (johto, näyttelyt, kokoelmat), 1 museoassistentti; Kouvolan taidemuseo: 1 museonjohtaja (johto, näyttelyt), 1 amanuenssi (kokoelmat), 1 museoassistentti; Kotkan kaupungin omistamassa Galleria Uusikuvassa näyttelytoiminnasta vastaa yksi taideammattilainen. Henkilöresurssit on oleellinen asia mietittäessä dokumentointiin ja arkistointiin liittyvää kontekstia. Yhä lisääntyvä ja kasvava tietovaranto alueen kuvataidekentästä on haasteellinen alue taidemuseoille: kuinka dokumentoida ja arkistoida tämä kulttuuriperintö mahdollisimman kattavasti, taloudellisesti ja laadukkaasti yleisiä standardeja noudattaen?

Aluetaidemuseolla on koottu tietoja alueen taidemuseoiden dokumentoinnista ja arkistoinnista vuoden 2009 aikana ja analysoitu sitä tulevaisuuden haasteita varten. Nykyiset olemassa olevat arkisto- ja dokumentointi aineistot Kaakkois-Suomen taidemuseoissa ovat suhteellisen nuoria, sillä taidemuseot on perustettu alueella sodan jälkeen: Imatralle 1951, Lappeenrantaan 1965 ja Kouvolaan 1987. Aluetaidemuseoverkko luotiin 1980-luvulla ja Etelä-karjalan taidemuseo nimettiin aluetaidemuseoksi (1986) kahden maakunnan alueelle. Tuolloin taidekentän kattava alueellistaminen ja kulttuuritarjonnan yhdenvertaisuus olivat tavoitteena koko valtakunnassa. Aluetaidemuseon dokumentointi- ja arkistointivastuu on nähty täällä koko aluetta koskevana mandaattina, jota on pyritty toteuttamaan resurssien mukaan.

Muistiorganisaationa taidemuseoihin kertyy hyvinkin erilaisia dokumentaarisia aineistoja, jotka eivät kuulu virallisiin kaupungin asiakirjahallinnan suunnitelmiin, mutta muodostavat kuvataidekenttää kuvaavia kokonaisuuksia, joiden sisällöt ovat ainutkertaisia ja korvaamattomia dokumentteja ajastamme ja sen taiteesta. Niissä voi olla erittäin mielenkiintoista dokumentaatiota prosesseista, taideteoksen elementeistä, taiteilijan intentioista, näyttelyihin ja kokoelmiin liittyvää kirjeenvaihtoa taiteilijoiden kanssa jne. Nämä aineistot kuuluvat yksiköiden arkistointisuunnitelmiin.

Valokuva-arkistot muodostavat yhdessä suhteellisen kattavan kuvan alueen kuvataiteen kasvoista, taidemuseoiden näyttelyistä omana aikanaan. Alueen taiteilijat ja ryhmittymät tulevat esille suhteellisen hyvin, samoin vaihtuvien näyttelyiden kautta päästään tutkimaan linjauksia, mikä on ollut in taiteen kentässä alueella. Kuhunkin taidelaitokseen on kertynyt mm. näyttelydokumentointeina yhteensä kymmeniä tuhansia kuvia, joiden nykyinen käytettävyys ei ole parhaalla tasolla, koska tietomassojen digitointiin on ollut erittäin vähän resursseja. Ainoastaan Lappeenrannassa on valokuvaaja, mutta hänen työaikansa jakaantuu kulttuurihistoriallisen – ja taidemuseon välille. Vanhat mv-kuvat ja diat ovat pääsääntöisesti alkuperäisessä muodossaan kaikissa alueen yksiköissä. Varsinkin dia- ja paperivärikuvien säilyminen on ongelma, koska ne ovat teknisesti haavoittuvia. Värit alkavat kadota jne. Kyseessä on ainutkertaista materiaalia 1950–1990 –luvuilta. Pikaista digitointia ja uuteen formaattiin siirtämistä tarvitaan kaikissa yksiköissä. Työ on vasta alullaan ja etenee turkastuttavan hitaasti. Digitaalisen kuva tulo viimeisen vuosikymmenen aikana on kasvanut aineistomääriä huimasti. Osaa ylläpidetään suurilla varmistetuilla palvelimilla, osaa on cd:llä jne. Näiden aineistojen pitkäaikaissäilyvyys on ongelma, joka vaatii laajempaa digitaalisen aineiston säilyvyyteen liittyvää ratkaisua.

Leikearkistot. Aluetaidemuseossa on koottu vuodesta 1987 alkaen koko alueen lehdistön kuvataidekirjoittelu, uutisointi ja kritiikit. Valtakunnallisessa jaossa Kaakkois-Suomen alueen leikearkistovastuu alueen lehdistöstä siirtyi Lappeenrantaan 1980-luvun lopulla. Imatralla, Kouvolassa ja Kotkassa on otettu talteen lähinnä omiin näyttelyihin ja museoiden tapahtumiin liittyvää uutisointia kuvaamaan laitosten historiaa. Tällä alueella on syntynyt myös päällekkäisyyttä, jonka purkaminen säästää vähäisiä henkilöresursseja. Lappeenrannassa toimiva maakuntakirjasto kerää erityistä Carelica-kokoelmaa, johon kootaan Karjalaan liittyviä aineistoja, jonka kanssa on joitain päällekkäisyyksiä. Tarkentavaa rajausta tarvitaan vielä erilaisten muistiorganisaatioiden kanssa. Keskinäistä työnjakoa voidaan myös tarkentaa yhdessä sopimalla. Uudet e-lehdet, e-arkistot ja erilaiset portaalit ovat luoneet uuden tilanteen myös museomaailmassa. Kritiikkiportaaliin kertyy taidekirjoittelua pääsääntöisesti suurimmista lehdistä, mutta monet mielenkiintoiset artikkelit ja uutisoinnit eivät päädy sinne. Valtalehtien lisäksi paikallisen lehdistön seuraaminen tuo esille tarkennuksia alueen taidetapahtumista. Tällä hetkellä alueen toimijoille tulee sekä tilattuja että vapakappale- ja ilmaislehtiä, jotka pääsääntöisesti ovat samoja kaikilla.

Taidehistorialliset asiakirja-arkistojen osuus kertyy lähinnä työ- ja näyttelyprojektien kautta, koska päätoimista arkisto- ja dokumentointi tehtäviin keskittynyttä henkilöä ei ole alueen taidelaitoksissa. Aktiivinen kerääminen on ollut vähäistä kaikissa alueen taidemuseoissa edellä mainitusta syystä. Alueella on suuri määrä taidealan toimijoita, joista vain osalta tulee julkista arkistomateriaalia. Aineistot ovat pääsääntöisesti manuaalista materiaalia, eivätkä siten kovin hyvin saavutettavissa. Taidemuseot ovat koonneet alueeltaan tietoja erilaista arkistokokonaisuuksista, joten yleisnäkemys on olemassa. Näissä taiteilija- ja yksityisarkistoissa on mielenkiintoista materiaalia, mutta niiden vastaanottamiseen on erittäin rajallisesti mahdollisuuksia niin henkilöstöresurssien kuin säilytykseen liittyvien rajoitteiden takia.

Museoiden kirjastot ovat erikoiskirjastoja ja käsikirjastoja, joiden käyttöä on tietoisesti rajoitettu. Alueen kirjastojen ja museoiden yhteistyötä kannattaisi kehittää edelleen, sillä materiaali, joka ostetaan tai saadaan vapaakappaleina tai julkaisuvaihtorenkaan kautta, ovat pääsääntöisesti pienjulkaisuja, joita ei laajemmin ole saatavissa taidelaitosten ulkopuolella. Kukin museo voisi saada siten laajemman näkyvyyden julkaisuilleen ja näyttelykatalogeilleen, jos ne olisivat lainattavissa kirjaston kautta. Mm. Lappeenrannassa museon julkaisuja menee maakuntakirjastoon. Oman avoimen kirjastotoiminnan järjestäminen on mahdotonta nykyisissä yksiköissä. Paremman saavutettavuuden takaamme kirjastolaitoksen kautta.

Äänitteet ovat määrällisesti pieni kokonaisuus, mutta tekniset haasteet ovat sitä suurempia. Originaaliäänitteitä: C-kasetteja, VHS, Beta-cam, CD, DVD – muotoisia kokonaisuuksia säilytetään parhaimmillaan taidevarastoissa. Taiteilijahaastatteluja on siirretty sähköiseen muotoon ja niitä säilytetään varmennetuilla palvelemilla. Teknisten formaattien ajan tasalla pitäminen on haaste kaikille museoille. Ei ole järkevää eikä taloudellista kaikkien hankkia erilaisia ohjelmia, joilla siirrot uusiin formaatteihin tehdään. Keskitetty valtakunnallinen digitointikeskus olisi tulevaisuuden unelma, joka vastaisi myös pitkäaikaissäilytyksen ongelmiin.

Tehtävänjako eri toimijoiden välillä on joko luonnollisesti jakautunut toimintojen kautta tai niistä on sovittu erikseen. Yhteisen tiedotuslehden ja yhteisten keskimäärin kerran vuodessa tapahtuvassa alueen taidemuseoiden tapaamisessa päivitetään kunkin yksikön vuoden ohjelmat, meneillään olevia asioita, kerrotaan suunnitelmista jne. Yksittäisiä dokumentointi projekteja on toteutettu mm. näyttelyiden yhteydessä. Alueella on vielä keskusteltava, kuinka saisimme pienillä resursseilla toteutettua yhteisiä arkisto- ja dokumentointiprojekteja. Aluetaidemuseolla on tuotettu mm. muutama taiteilijadokumentti käsikirjoitettuna. Nämä dokumentit ovat olleet suosittuja lainauskohteita kouluissa ja taidepiireissä. Samantyyppisiä, ainutlaatuisia dokumentointeja, joissa taiteilijan ääni ja maailma todentuu, kaivataan lisää.

Tietojärjestelmät ovat kaikilla osapuolilla erilaiset, joten yhteiskäytettävyys on ongelmallista. Suunniteltu arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteishaku portaali KDK on erittäin potentiaalinen rakenne saavutettavuuden lisäämiseksi. Kunkin alueen keskeisten aineistojen saatavuus paranee KDK:n kautta. Aineistojen yhteismitallisuus ja priorisointi ovat kesken. Sisällön luominen, dokumenttien ja arkistojen digitointi vaatii runsaasti henkilöresursseja, rahaa, ohjelmistoja, joihin nykyisillä yksiköillä ei ole varaa. Yhteistyöllä ja tarkalla priorisoinnilla eri organisaatioiden välillä, ehkä pystytään oleellista aineisto siirtämään tulevina vuosina. Tällä hetkellä alueen museoarkistot – ja dokumentit ovat vain erittäin pieneltä osalta tietojärjestelmien piirissä, suurin osa on manuaalisesti haettavissa. Tietojärjestelmien erilaisuus vaikeuttaa tätä prosessia huomattavasti. Yhteisten hakuportaalien – ja rajapintojen rakentaminen ohjelmien välille ei sekään ole halpaa.

Tekijänoikeusmaksut voivat olla todellinen kynnys puhuttaessa aineistojen saatavuudesta avoimen netin kautta. Tähän ongelmaan täytyy löytyä laajempi ratkaisu kuin ”että jokainen maksaa omansa”. Ehkä kirjastomaailman tapainen tekijänoikeuskorvausjärjestelmä olisi räätälöitävissä museomaailmaan, jolloin se toimisi automaattisesti, mutta ei estäisi saatavuutta ja saavutettavuutta. Museoyksiköt kamppailevat jo nyt rahoitusongelmin kanssa, eikä kunnallistalouden puolella ole tulossa helpotusta. Samanaikaiset vaatimukset avoimen yhteishaun, digitaalisten aineistojen laajemmasta saatavuudesta ja kiristyvä talous, ovat yhdistelmä, johon ei maakuntatason museoilla ole resursseja vastata. Erillisillä kohdennetuilla ja rahoitetuilla projekteilla voimme olla mukana muutoksessa.

Pass -pitkäaikainen säilytys on ongelmallinen alue, johon pitäisi löytää samantyyppiset ratkaisut kaikkialla. Pienten yksiköiden ei kannata hankkia esim. uusia ohjelmia, joilla pystytään aina uudelleen siirtämään sähköisiä tietokantoja, mediateoksia, dokumentteja uuteen formaattiin. Uudet mediat ovat luoneet samalla uuden pitkäaikaisen ongelman tekniikkasidonnaisuudellaan. Vaikka samalla luodaan saavutettavampaa tietomassaa, ollaan tekniikkakierteessä, joka on myös haavoittuva ja resursseja sitova.

Yhä merkittävämmäksi on kohonnut dokumentointiin ja arkistointiin kohdistuva priorisointi, yhteistyö, keskeisen aineiston hankkiminen, sisältöjen arvottaminen, mikä on valtakunnallisesti ja mikä paikallisesti merkittävää. Vähäisten resurssien järkevää käyttöä edistäisi mm. valtakunnallinen suunnitelma ja toimeenpano-ohjelma. Tekisimme kaikki samaan aikaan samoja asioita keskitetysti omilla alueillamme kuten teimme Kokoelmapoliittisia ohjelmia (KOPO) muutama vuosi sitten. Tällöin päästäisiin konkreettiset toimenpiteet myös valtakunnallisella tasolla. Isommat, keskitetyt digitointikeskukset olisivat todellinen mahdollisuus myös museokentällä ja oppia voisi ottaa arkistolaitosten ratkaisuista. Museoiden valtakunnallinen digitointikeskus huolehtisi ammattitaitoisena keskittymänä parhaiten pitkäaikaissäilytykseen liittyvistä ratkaisuista, formaateista jne. Olisi järkevää keskittää tekniikka- ja ohjelmaosaaminen, jolloin säästyisi myös rahaa. Yhdessä saisimme kestävämpää ja taloudellisempaa tulosta digitaaliseksi muodostuvassa arkistoinnin ja dokumentoinnin maailmassa.

Teksti • Leena Räty, intendentti, Etelä-Karjalan taidemuseo – Kaakkois-Suomen aluetaidemuseo

Kommentoi