marraskuu 2010

Tulivuoret ja taidekuljetukset

Kirsti Harva | Kirsti Harva

Vaikka aihe alkaa jo olla kulahtanut, joudutte vielä kerran lukemaan tuhkasta nousseita ajatuksia.

Ateneumista lähetettiin Kiinaan noin 70 teoksen näyttely maaliskuussa. Sen tekeminen oli pitkä prosessi, alkuperäisten suunnitelmien mukaan sen piti olla esillä jo Olympialaisten aikaan. Monien mutkallisten valmistelujen jälkeen teokset olivat esillä Pekingissä 16.3.-14.4. Näyttelyn lyhyttä esilläpitoaikaa kyseenalaistettiin äänekkäästi suhteessa matkan rasitteisiin.

Näyttelypaikan olosuhteita oli tarkistettu tarkistamasta päästyä. Lopulta näyttely päätettiin toteuttaa, vaikka oli tiedossa, että näyttelyhuoneistosta kytketään lämpö pois päältä maaliskuun lopussa – oli lämpötila ulkona mikä tahansa, yleensä kuulemma ’vain yöllä pakkasta’. (Viimeksi mainittu asia kävi ilmi kahtena englanninkielisenä kappaleena tehdyn sopimuksen toisen kappaleen alalaidassa olevasta pienenpienin kirjaimin olleesta kiinankielisestä tekstistä.)

Onneksemme säät suosivat ja näyttely meni hyvin. Ja loppuikin vielä hyvissä merkeissä. Ja pakattiinkin vielä hyvissä merkeissä. Paikallinen henkilökunta oli osaavaa ja sitä oli riittävästi.

Laatikot vietiin lentokentälle. Niiden oli määrä lähteä Suomeen kahdessa erässä, kuriirit kummassakin mukana. Lopusta ainakin osan voitte arvata. Eivät lähteneet, eivät. Ei Siperia, vaan Islanti yllätti – toivottavasti myös opetti.

Viikonloppu oli tulossa. Kuriirit yrittivät parhaansa, mutta Kiinassa asioiden selvittäminen tai edes tietojen saaminen englanninkielellä ei ole itsestäänselvyys. Yhteys huolintaliikkeen paikalliseen edustajaan takkusi. Suomen suurlähetystöstä ei saatu mitään apua. Ei edes käteistä rahaa, jota olisi tarvittu vaihtoehtoisten paluulippujen ostoon. Ei ole valtion virkamies Valtion taidemuseosta ’kansallisomaisuuden kuriirina’ tarpeeksi luotettava taho akuutin avun saamiseen.

Muutaman päivän tekstiviestirumban jälkeen (säästän teidät yksityiskohdilta) oltiin tilanteessa, että koska ei ollut mitään tietoa liikennekatkon kestosta, päätettiin, että kuriirit lähtevät kohti Suomea (sieltähän pääsee junalla) ja laatikot jäävät huolitsijan hoteisiin odottamaan päivää joskus tulevina kuukausina, jolloin nopeammat yhteydet taas toimisivat.

Kului päivä, kului toinen. Kuriirien ollessa Siperian yllä (tunnustettakoon: sentään osan matkasta he pääsivät lentäen), museoon tuli puhelu ’laatikkonne laskeutuvat tunnin kuluttua Helsinkiin’. Tai Kuopioon? Tai Ouluun? Tottako? Uskoisinko? Miten tässä näin kävi? Yleisen luulon mukaan kentät olivat vielä kiinni.

Ja seuraavana päivänä tuli toinen lasti, sentään viiden tunnin varoitusajalla.

Mitä opimme tästä? Tästähän voi vain oppia. Tapaus täytyy purkaa, on monta kysymystä vastattavaksi. Miksi tieto ei kulkenut? Periaatteessa kuriirilasteja saa liikutella vain kuriirin/ huolitsijan/ omistajan varmistetun luvan turvin. Jos edes aavisteltiin lentomahdollisuutta, miksi kuriireihin ei oltu yhteydessä, kun se vaihtoehto avautui, ja heitä hälyytetty samaan kyytiin. He olivat silloin vielä Pekingissä (tätä he eivät itsekään vielä tiedä). Mitä merkitystä kuriirikuljetuksilla on, jos kontrolli ei ole tämän parempi? Mikä on lentoyhtiön osuutta? Mikä on huolintaliikkeen asiaa? Olisiko voitu selvitä paremmin. Ensi kerralla on pakko.

Pelastussuunnitelmia ja turvallisuusstrategioita on, mutta parempaa oppimista olisi joskus, että kuvitellaan katastrofi ja istutaan yhdessä purkamaan tilannetta laatikko laatikolta.

Valtion taidemuseon johtava konservaattori FM Kirsti Harva on erikoistunut nykytaiteen konservointiin.

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi

Kommentoi