maaliskuu 2011

Mietteitä asiakokonaisuudesta’ kokoelmakeskus’

Kirsti Harva | 1/2011

Sananen asiakokonaisuudesta ’kokoelmakeskus’, josta viime vuosina ja viime aikoina on puhuttu paljon, mm. Teemapäivillä ja viimeisimmässä Museo –lehdessä. Tampereelle on jo valmistumassa omansa, Satakuntaan suunnitellaan vielä laajempaa kokonaisuutta: koko maakunnan yhteistä kokoelmakeskusta.

Muistutan mieliin, että termi ’kokoelmakeskus’ keksittiin hämäykseksi kunnallispoliitikoille, kun oli käynyt selväksi, että ’museovarasto’ ei ole tarpeeksi mediaseksikäs tai oikeammin kaupunginvaltuustoseksikäs termi. Varastojen rakentamisen rahoittamisen porkkanaksi maalailtiin mielikuvia kokoelmanhoidosta ja yleisölle pääsystä kokoelmien äärelle, työnäytöksistä ja muusta kiinnostavasta.

Osan kokoelmakeskusperusteluista ymmärrän, osa on jäänyt minulle hämäräksi. Niin kuin nyt se, että miksi yleisö, joka ei käy museossa keskellä kaupunkia, näkisi kovasti vaivaa päästäkseen katsomaan kokoelmaa jonnekin kaupungin ulkopuolelle, jonne ei edes ole julkisia liikenneyhteyksiä, vieläpä kapeasti rajattuna ajankohtana.

Vaatii maailmanluokan arkkitehdin ja todellista wauwau-arkkitehtuuria, että yleisö saataisiin kaukana keskustasta olevaan kohteeseen. Eikä se takuuvarmasti onnistu silloinkaan.

Esimerkkinä avoimesta varastosta olkoon Sveitsissä sijaitseva Schaulager (googlatkaa schaulager, kuvat ovat hienoja). Rakennus sinänsä on jo arkkitehtuurinähtävyys. Siellä voi saada yksityisripustuksen erillishuoneeseen, jos tahtoo meditoida yhden tai muutaman teoksen äärellä. Periaatteessa. Olen päässyt kokeilemaan. Mutta jopa Sveitsin kaltaisessa raharikkaassa maassa konsepti ei toteudu ihan pilkulleen.

Kokoelmakeskuksia on perusteltu ’avoimina varastoina’. Turvallisuuden nimissä olisi toki parempi, jos mahdollisimman harvat (!) ihmiset tietäisivät, missä museovarastot sijaitsevat. Turvallisuuden kannalta on myös hataraa tämä ’kaikki munat yhdessä korissa’ -ilmiö. Että koko maakunnan museoesineet olisivat samassa osoitteessa. Entäs jos salama iskee sinne.

Tampereella hanketta perusteltiin yleisökyselyllä: ’halutaan nähdä hienoja tekstiilejä’. Ei niitä varastossakaan kovin helppo ole esitellä. Useimmiten ovat vieläkin rullattuina.

Tämä ei ole pelkästään sitä ’konservaattorit voivat vastustaa’ puhetta. Tämä on realismia.

On selvää, että museoiden varastot ovat muualla kuin museorakennuksissa, jotka sentään onneksi usein sijaitsevat kaupunkien keskustoissa. Ei tosiaankaan ole järkeä maksaa keskustan vuokria varastoista. Mutta ketkä työskentelevät ’varastolla’ ja ketkä ’museolla’ onkin sitten toinen juttu. Kokemukseni mukaan konservaattoreita, siinä missä muitakin näyttelyntekijöitä, tarvitaan juuri siellä, missä esineet ovat näytteillä. Kyllä ne varastossa pärjäävät melkein omin päin tai ainakin kohtuullisella huomiolla. Näyttelyn rakentaminen, sen esilläolon aikainen huolto ja ylläpito, tapahtuu museossa. Enpä tiedä montaakaan tapausta, jossa konservaattorit konservoisivat kokoelmaa muussa kuin esillepanon ja lainauksien priorisoimassa järjestyksessä.

Oikeasti: yleisön läsnäolo vaatii varastoilta tilaa, suojausta, siivoamista ja runsaasti henkilöresursseja. Jos sinne pääsee kerran kesässä kaksi pientä ryhmää, kannattaako puhua ’avoimesta varastosta’. Jotta vierailusta olisi kenellekään iloa, olisi varaston ’sisältö’ jotenkin rakennettava. Se taas syö niitä samoja vähiä resursseja, joilla näyttelyitä rakennetaan. Sahaammeko omaa oksaamme.

Tällä vuosituhannella, nyt kun digitointirahaa jaetaan museoille ämpärillä, on todella helppo avata kokoelmat yleisöjen nähtäviksi ja käyttöön – paljon halvemmalla ja paremmin kuin konsanaan ’avoimessa varastossa’.

Tiedostan katsovani tätä asiaa omasta kapeahkosta perspektiivistäni: ison museon ja erityisesti taidemuseon kulmalta. Monenlaisia museoita ja museovarastoja olen kuitenkin eloni varrella nähnyt ja kolunnut, Suomessa ja muualla ja jopa jotakin näkemästäni oppinut. Kulttuurihistoriallisissa museoissa tilanne on varmasti toinen: on helpompi päästää yleisöä rekien ja kärryjen ja paperikoneiden sekaan.

Voisimmeko kerrankin mekin, kuten poliitikot ikään, unohtaa vaalilupaukset ja vain rakentaa kunnon varastoja teosten säilyttämiseksi.

Keksisikö joku kokoelmakeskusta paremman perustelun museoiden varastojen rahoittamiseksi!

Ps.

En tunnusta olevani kyynikko (vaikka niin väittääkin kokoelmakeskus –termin keksijä), tylsä realisti vain. Jonkunhan pitää toppuutella, ettei liian villit ja vapaat ideat pääse museomaailmassa valloilleen.

Valtion taidemuseon johtava konservaattori FM Kirsti Harva on erikoistunut nykytaiteen konservointiin.

Teksti • Kirsti Harva, johtava konservaattori, Valtion taidemuseo

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi

Kommentoi