maaliskuu 2011

Museoissa tutkitaan?

Hanna-Leena Paloposki | 1/2011

Suomen kielen sanakirjan mukaan tutkimus tarkoittaa järjestelmällistä, erityisesti tieteellistä toimintaa jonkin asian selvittämiseksi. Museot ja tutkimus on yhdistelmä, joka on toisaalta itsestäänselvyys, mutta toisaalta kysymys, joka vaatii jatkuvaa pohdintaa. Museo-lehden numerossa 4/2010 aihetta käsittelevät onnistuneesti museonjohtaja Elina Heikka Valokuvataiteen museosta ja tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss Helsingin kaupunginmuseosta.

Taidemuseoiden ja museoiden kireä taloudellinen tilanne, tuottavuusohjelmat ja näyttelytoiminnan yhä kiihtyneempi tahti nostavat usein esiin ajatuksen siitä, että tutkimukselle ei ole enää sijaa museoissa ja että se on jäänyt yliopistojen yksin- ja etuoikeudeksi. Ja on totta, että kiireisten työpäivien keskellä usein tuntuukin siltä. Niinpä on virkistävää välillä päästä mukaan akateemiseen maailmaan. Sen koin piipahtaessani lokakuussa 2010 ensimmäisillä suomalaisilla historiantutkimuksen päivillä Jyväskylässä: ympärillä kymmeniä ja kymmeniä tutkijoita ja tutkimusteemoja ja tunne, että on itse yksi heistä (vaikkakin kaiketi ainoa taidehistorian väitöskirjan tekijä päivillä).

Tutkimuksen käsite on kuitenkin laaja. Kun Valtion taidemuseossa tehtiin Kehyksen johdolla Ateneumin taidekokoelman vaikuttavuushanketta, tutkimusosio jaettiin kolmeen ryhmään: taideteosten, taiteilijoiden ja ilmiöiden tutkimus. Kokoelmiin liittyvä tutkimus voi olla kaikkea tuota, ja omien kokoelmiemme järjestämisen ja luetteloinnin voi nähdä perustason tutkimuksena. Tutkimus onkin kaiken museotyön lähtökohta, kuten Minna Sarantola-Weiss kirjoittaa. Ilman tutkimusta ei synny näyttelyitäkään. Tärkeää on myös yhteistyö muiden tutkimusta tekevien tahojen kanssa. Siitä löytyy hyviä esimerkkejä Elina Heikan artikkelista.

On tärkeä muistaa, että taidemuseoiden välillinen merkitys tutkimukselle on niiden kokoelmien ansiosta suuri. Kuvataiteen keskusarkistossa koemme tärkeäksi tehtävämme tällä saralla: opiskelijoiden, tutkijoiden ja näyttelyiden tekijöiden mahdollisuus käyttää arkisto- ja kirjastokokoelmiamme vaikuttaa tutkimukseen. Erityisen ratkaiseva on roolimme dokumentointiyössä, sillä se tulee muokkaamaan omalta osaltaan tulevaisuudessa tehtävää tutkimusta. Olemme myös keskusarkiston julkaisusarjassa halunneet tukea uusinta taidehistoriallista tutkimusta julkaisemalla väitöskirjoja.

Vaikka tutkimus on tavallaan museotyön arkipäivää, sen merkitys on tuotava esiin kaikissa käänteissä. Museoille nykyisin asetettavat kävijä- ja näyttelyvaatimukset, määrärahojen kohdistuminen ja pienentyneet mahdollisuudet julkaisutoimintaan voidaan mielestäni oikeutetusti kokea uhkana. Sen vuoksi on etsittävä uusia toimintatapoja, panostettava yhteistyöhön ja muistettava verkon tarjoamat mahdollisuus.

Haluan uskoa, että tutkimus ei ole hylännyt museoita, eivätkä museot tutkimusta.

Teksti • FM Hanna-Leena Paloposki on ma. keskusarkiston johtaja Kuvataiteen keskusarkistossa.
Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Kirsi Halkola

Kommentoi