maaliskuu 2011

Syventävät yleisötutkimukset museokävijöiden ja taidemuseoammattilaisten viestinvälittäjinä

Aura Kivilaakso | 1/2011

Tapauskohtainen syventävä yleisötutkimus avaa suoran väylän kävijöiden subjektiivisiin kokemusmaalimoihin. Kuva:Eino Saarela Rossi 2010.

Taidenäyttely on toimintojen tila monenlaisille käyttäjäryhmille. Näyttely on mahdollisuus niin museokävijöiden kuin taidemuseoammattilaisten tarpeiden toteuttamiselle. Käyttäjästään riippuen taidenäyttely tarjoaa puitteet esimerkiksi esteettisten elämysten kokemiselle, sosiaaliselle kanssakäymiselle, ajankäytön merkityksellistämiselle tai oman ammattitaidon näkyväksi tekemiselle. Jotta erilaiset intressit huomioidaan toiminnan kehittämisessä, on ne ensin tunnistettava.

Syventävät yleisötutkimukset tarjoavat aineksia museopalveluiden suunnitteluun esimerkiksi silloin, kun halutaan tavoittaa entistä moniaineksisempia kävijäryhmiä, diffuuseja yleisöjä. Syventävät yleisötutkimukset ovat luonteeltaan aina laadullisia, ne lähestyvät museokävijöitä tapauskohtaisesti yksilöinä ja avaavat suoran yhteyden erilaisiin yleisöihin. Syventävälle yleisötutkimukselle luonteenomaista on myös monimetodisuus.

Kävijäkokemuksia Sinebrychoffin taidemuseossa

Valtion taidemuseon kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys teettää säännöllisin väliajoin syventäviä yleisötutkimuksia taidemuseoiden kävijöistä. Syksyllä 2010 yleisötutkimusten sarja sai jatkoa Sinebrychoffin taidemuseossa nähdyn Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttelyn yhteydessä. Tutkimuksessa paneuduttiin paitsi näyttelykävijöiden vierailukokemusiin ja tyytyväisyyteen suhteessa museokäyntiin, myös kävijöiden tapaan havainnoida kuvataidetta sekä kuvataideharrastuneisuuteen yleisemmin.

Tutkimuksen pohjana toimi kaksi tarkoitusta varten kerättyä, luonteeltaan erityyppistä aineistoa. Primääriaineistoksi valittiin laadulliseen tutkimukseen sopiva puolistrukturoitu haastattelumetodi. Sinebrychoffin taidemuseossa haastatteluita tehtiin Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttelyn avauduttua yhteensä 20 kappaletta, yhteensä 26:lle yksin ja seurassa liikkuneelle informantille. Tälle puhtaasti kvalitatiiviselle aineistolle kvantitatiivista painoarvoa toivat 29 Webropol-pohjalla toteutettua sähköistä kyselyä, joissa haettiin tiiviimpiä vastauksia samoihin aihealueisiin, joista haastattelutilanteissa keskusteltiin holistisemmin ja vapaamuotoisemmin. Aineistopari oli osoittautunut syventävään yleisötutkimukseen hyvin soveltuvaksi ja toisiaan täydentäviksi jo mm. edellisen, Ateneumin taidemuseossa vuonna 2009 toteutetun syventävän yleisötutkimuksen yhteydessä.

Syventävien yleisötutkimusten fokus ovat usein kävijäkokemukset. Tutkittavana voi olla myös vierailun kulku eri vaiheineen, käyttäjyys, ei-käyttäjyys tai näyttelyn evaluointi kävijän perspektiivistä. Syventävässä yleisötutkimuksessa 2010 ennakko-odotuksena oli, ettei yleisötutkimusta toteuteta ”tavanomaisella” tasolla, vaan että yleistasoisen yleisönäkökulman sijaan tutkittaisiin sitä kuinka Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmat koetaan yleisöjen keskuudessa, kuinka pitkä ja millainen kävijöiden suhde museoon on ja mihin käynnit ylipäätään liittyvät. Toisaalta toivottiin saatavan tietoa siitä miten kävijät käyntinsä aikana vastaanottivat tietoa, mitä he vierailullaan näyttelystä ja nähdystä kuvataiteessa havainnoivat sekä sitä kuinka sitoutuneita he tahoillaan ovat kuvataiteeseen.

Mielikuvia kuvataiteesta ja Sinebrychoffin taidemuseosta

”No mä muistelen, että – tai sit se oli joku toinen museo kun tää – mutta oli joku pariskunta, joka keräili taidetta ja omisti tän paikan, niin sitä jäämistöä pidetään yllä.” (Nainen, 25-34 vuotta, Tuusula)

Syventävä yleisötutkimus 2010 osoitti esimerkiksi, että Sinebrychoffin taidemuseon syntyhistoria on laajasti, mutta pintapuolisesti tunnettu. Valtaosa tutkimuksen informanteista tunsi tarinan Sinebrychoffien lapsettomasta keräilijäpariskunnasta, mutta harva yhdisti museon Valtion taidemuseoon tai tiesi kokoelmien käsittävän paljon myös muuta kuin Sinebrychoffien lahjoittamaa taide-esineistöä.

Sinebrychoffin taidemuseoon liittyivät mielikuvat niin ikään ”perinteisestä” taidenäyttelystä, laadusta ja tuttuudesta. Museon ”perustason” palvelut koettiin pidettyinä muutoin niin elämyspainotteisen nykytarjonnan joukossa. Museosuhdetta selvittäneessä tutkimuksen osassa vahvistui ajatus, että Sinebrychoffin taidemuseoon liittyy etenkin vakiokävijöiden keskuudessa enemmän pitkäaikaisia, syviä kokemuksia kuin ainutkertaisia elämyksiä. Monien kävijöiden suhde museoon ja sen kokoelmiin oli tutkimuksen mukaan pitkä, vankka ja henkilökohtaisella tasolla tiedostettu. Tutkimus osoitti, että vaikka kävijät tulevat pääsääntöisesti Sinebrychoffin taidemuseoon vaihtuvien näyttelyiden houkuttelemina, koetaan myös kotimuseo merkityksellisenä. Museossa ensikertaa vieraille kotimuseo saattoi toisinaan olla museovierailun puhuttelevinkin osuus.

Kuten odottaa saattoi, Sinebrychoffin taidemuseon kaltaisessa, vanhaan ulkomaiseen taiteeseen erikoistuneessa museossa kävijöiden kuvataideharrastuneisuus oli korkea. Koska informanteiksi valittiin ”tavallisia” museovieraita, sattumanvaraisesti haastatteluun ja kyselyyn rekrytoituja kävijöitä, tarjosi tutkimus otollisen tilanteen tutkia kävijöiden tapaa havainnoida kuvataidetta sekä sitä millaisia toiveita informatiivisuuden suhteen he näyttelylle asettivat.

Erityisesti haastatteluiden yhteydessä korostui, että informanteista moni oli joko työkseen tai harrastuksekseen opiskellut taidetta tai vastaavasti taide- tai kulttuurihistoriaa. Kysyttäessä omasta harrastuneisuudesta moni kuitenkin väheksyi omaa tietotasoaan – museossa käyntiin asennoiduttiin ennen muuta vierailuna, ei tilaisuutena korostaa omaa oppineisuuttaan.

Tähän huomioon verraten mielenkiintoista oli, että kuvataidetta havainnoitiin eniten sen sisältöjen kautta, mistä myös toivottiin saatavan oheismateriaalien yhteydessä eniten tietoa. Ennemmin kuin taiteen tyylit, tekniikat ja historia, kiinnostusta herättivät siis kuvien sisällöt ja niiden välittämät viestit. Teosten aiheet ja kulttuurihistorialliset sisällöt koettiin helpoiten lähestyttävinä, ymmärrettävimpinä ja mieleenpainuvimpina. Vanha ulkomainen taide koettiin lisäksi sekä itselle että koko ihmiskunnalle merkittävänä, vaikkei väittämää osattu kovin erittelevästi perustella. Esimerkiksi flaamilainen taide koettiin uudemman taiteen perustana ja osana myös omaa kulttuurista juurta. Taide koettiin itsestään selvästi merkityksellisenä ja osana omaa elämää, mutta kuitenkin niin, että se liitettiin ensisijaisesti pitkään kulttuurihistorialliseen kehityskaareen ja sen ymmärtämiseen. Teokset esittäytyivät monille kävijöille dokumentteina menneestä ajasta.

Syventävät yleisötutkimukset taidemuseotyön välineinä

Sinebrychoffin taidemuseon syventävän yleisötutkimuksen loppuraportti on aihetta temaattisesti lähestyvä, yksityiskohtainen kuvaus informanttien kertomista. Tapauskohtaisuus on samalla sekä tutkimuksen ominaisuus että sen arvo – tapaustutkimus tarjoaa aineksia aiheen analysointiin erilaisista perspektiiveistä. Tästä syystä syventävää yleisötutkimusta taidemuseotyön välineenä käytettäessä tutkimustuloksien liikaa yleistämistä kannattaakin välttää. Tuloksia voi karrikoida, mutta niitä ei ole kannattavaa teoretisoida.

Kukin informantti ja kukin museokävijä on yksilö, joka kulkee, kokee ja havainnoi omista subjektiivisista lähtökohdistaan. Kokonaisvaltaisen museovierailun muodostumiseen vaikuttaa niin kävijän henkilökohtaiset intressit kuin vierailun sosiaalinen ulottuvuus ja fyysiset puitteet. Jokainen museokäynti on ainutkertainen, kaikkien edellä mainittujen kontekstien kautta koettu tapahtuma. (Falk, John H. 2009. Identity and the Museum Visitor Experience. California: Left Coast Press.)

Sinebrychoffin taidemuseon syventävän yleisötutkimuksen yhteydessä houkuttavalta voi tuntua esimerkiksi yleistää, että taidemuseovieraille, vakiokävijöille, vanha ulkomainen taide on maunmukaista ja mieluisaa. Yleisötutkimuksen tapauskohtaisesta luonteesta muistutti kuitenkin kävijä, joka oli tullut Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä -näyttelyyn varmistaakseen, ettei edelleenkään pidä vanhasta esittävästä kuvataiteesta. Kävijä kehui näyttelyä, Sinebrychoffin taidemuseon palveluita ja oli kokenut näyttelyvierailunsa silminnähden voimaannuttavana. Huolimatta itse taideteosten, vierailun objektien, asettamisesta oman maun vastaiseksi, kävijä kertoi tyytyväisenä kokeneensa vierailun vanhaa tietämystään vahvistavana, ajatuksia herättävänä ja siksi onnistuneena.

Tämänkaltaisista yksilöllisistä, toisistaan poikkeavista tiedonannoista muodostuu syventävien yleisötutkimusten hyödyllisyys taidemuseotyön välineinä. Pienistä puroista muodostuu valtavirtoja, jotka huomioimalla, mutta joiden säännöttömyys tiedostamalla, voi taidemuseoammattilainen ymmärtää näyttelyiden kävijäkuntia entistä kattavammin.

Teksti • Aura Kivilaakso, vs. tutkija, Museovirasto

Aiheesta lisää:

Taiteen ja tiedon lähteillä, Mielikuvia kuvataiteesta ja Sinebrychoffin taidemuseosta, Syventävä yleisötutkimus 2010

Kivilaakso, Aura 2010. Taiteen ja tiedon lähteillä. Mielikuvia kuvataiteesta ja Sinebrychoffin taidemuseosta. Valtion taidemuseo: Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys – Sinebrychoffin taidemuseo.

Kivilaakso, Aura 2009. Museovieraan Kalevala. Valtion taidemuseo: Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys – Ateneumin taidemuseo.

Korhonen, Petra 2008. Museokävijän prosessikuvaus. Valtion taidemuseo: Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys.

Liukkonen, Eija 2010. Kuinka puitteet kokonaisvaltaiselle museokäynnille luodaan? Taidemuseoammattilaisten verkkolehti Lasuuri 1/2010

Kommentoi