kesäkuu 2011

Pedagoginen ajattelu muovaa Kalifornian museoita

Riikka Notkola | ajankohtaista

Kuva: Riikka Notkola

1.6.2011, Menlo Park, Kalifornia

Olen viettänyt lukuvuoden 2010-2011 Fulbright-stipendin turvin San Franciscon modernin taiteen museossa SFMOMAssa tutkimassa museopedagogiaa ja monikulttuurista taidekasvatusta. Monikulttuurisen taidekasvatuksen museossa olen määritellyt väljästi tarkoittamaan (taide)maailman erilaisien todellisuuksien tarjoamista moninaisille yleisöille.

San Franciscon modernin taiteen museo oli perustamisvuonnaan 1935 ensimmäinen modernia taidetta esittänyt museo Yhdysvaltojen länsirannikolla. Museon kokoelmaa ja modernin taiteen alkua symboloi museossa lähes aina esillä oleva maalaus Matissen “ La femme au chapeau, 1905”. Matissen maalauksesta tekee ajankohtaisen SFMOMAssa vastikään avautunut megaluokan näyttely “The Steins Collect”, joka esittelee Picasson ja Matissen taidetta heidän keräilijöidensä ja tukijoidensa kalifornialaisen Steinsin perheen tarinan kautta. SFMOMAn lisäksi olen palannut yhä uudelleen näyttelyvieraan roolissa läheisen Oaklandin kaupungin museoon, Oakland Museum of California, OMCAan. OMCAn kertoo moniäänisiä tarinoita Kaliforniasta tieteenalat ylittävän näyttelysuunnittelun keinoin, joka mahdollistaa mm. taiteen, luonnontieteen ja historian kokoelmien vuoropuhelun galleriatiloissa.

Lapsivieraat tulevaisuuden kohdeyleisönä

Oma tutkimukseni on sisältänyt havainnointia haastattelujen ja näyttelyvierailuiden muodossa, mutta myös tekemistä ja osallistumista SFMOMAn tulevaisuuden toiminnan kehittämiseen. SFMOMAssa on ymmärretty ettei museo voi tarjota kaikkea kaikille. Kävijätutkimukset ovat tärkeä osa kehitystoimintaa, joka ohjaa mm niitä valintoja, joilla museo toivoo saavuttamansa diversiteettisempiä käyttäjäryhmiä. Työnkuvaani SFMOMAssa lukuvuonna 2010-2011 kuului kävijätutkimuksen toteuttaminen paikallisten lukio-opettajien keskuudessa, jonka pohjalta uudistetaan opetusmateriaaleja sekä kehitetään yhteistyötä paikallisten koulujen kanssa lähitulevaisuudessa. Työskentely museopedagogina museon perhepäivien taidetyöpajoissa on tarjonnut aitiopaikan seurata nelivuotisen perheille suunnatun ohjelmiston kehittämishankkeen loppuvaihetta, jonka tavoitteena moninkertaistaa sekä tarjotun ohjelmiston että perhevieraiden määrä.

Randi Korn& Associates, Inc vuosina 2009-2010 SFMOMAssa tekemien kävijätutkimuksen mukaan perhepäivien aikuiset kävijät edustavat etnisesti diveristeettisempää joukkoa, kuin aikuisvierailijat muutoin. Koululaisvierailujen myötä tavoitetaan sellaisten perheiden lapsia, jotka eivät muuten kuuluisi kävijätilastoja hallitsevaan korkeasti koulutettujen museokävijöiden ryhmään. Tieto perheille suunnatusta toiminnasta myös toimii motivaationa museovierailun taustalla. Aikuisvierailijoiden kohdalla on merkittävää, että 67% kävijöistä oli lapsuudessaan vieraillut taidemuseossa koulun kanssa ja 61% perheen kanssa. Erittäin suuri korrelaatio taidemuseovierailun ja lapsuuden museokäyntien välillä on silloin, jos henkilö on vieraillut museossa lapsena sekä perheen kanssa, että kouluryhmän mukana. Perheet ja koululaisryhmät tulevatkin myös jatkossa olemaan yksi tärkeimmistä strategisista kohderyhmistä ja museo pyrkii aktiivisesti kehittäämän heille suunnattua tarjontaansa.

Parhaillaan tehtävät kävijätutkimukset tuottavat tietoa erityisesti SFMOMAssa alkamassa olevan laajennuksen ja organisaatiouudistuksen käyttöön. Uudistusta ohjaavat tammikuussa 2011 haastattelemani SFMOMAn museolehtori Julie Charlesin (Associate Curator of Education) mukaan käsitteet: “magnetic, generous and transformation” (vetovoimainen, antelias ja muuntuva). Kyse on paradigman muutoksesta staattisesta esittämisestä dynaamiseksi vuorovaikutukseksi, jossa erilaiset kävijäryhmät myös muokkaavat museota. Tällöin kysymyksen”kuka tulee museoon” sijaan on ensisijaisempaa kysyä miten museo kykenee tulevaisuudessa muuntumaan ja kertomaan moniäänisiä tarinoita vuorovaikutuksessa erilaisten kävijöidensä kanssa.

Pedagoginen tietotaito muutoksen moottorina

Onnistuneen muutoksen keskiössä on museon halu kuunnella erilaisten yleisöjen tarpeita ja mahdollisuus sekä kyky muuttua saadun palautteen pohjalta. Oakland Museum of California, OMCA on esimerkki museosta, jossa nämä ominaisuudet toteutuvat.

Kuva: Riikka Notkola

OMCA on juuri saamassa valmiiksi valtavan 62 miljoonan dollarin remontin, jonka yhteydessä se on uudistanut näyttelyripustuksensa ja pedagogisen ohjelmistonsa. Haastattelin tammikuussa 2011 uudistuksesta vastaavaa René de Guzmania (Senior Curator of Art), jonka visio on ollut museokäyntprosessin uudelleen keksiminen “reinventing the museum experience”.

Uudistuksen yhteydessä museo kysyi yleisöltään mitä se haluaa. Yleisö halusi penkit kaikkiin galleriatiloihin, väriä seinille ja vastauksia nykytaiteen herättämiin hämmentäviin kysymyksiin. Museo toteutti nämä toiveet. Myös museopedagoginen osaaminen integroitiin näyttelysuunnitteluun sen alkumetreiltä alkaen. Museopedagogi Karen Nelson sai vaativan tehtävän koordinoida näyttelynrakennusprosessia ja vastata siitä, että kuraattorit muistavat jokaisen galleriatilan yhteydessä pohtia näyttelyripustusta yleisön näkökulmasta. Yli 900 taideteosta museon kokoelmista järjestettiin vaikeiden kronologisen tai tekniikkaan perustuvan luokittelun sijaan helposti lähestyttävin teemohin kuten: ihminen, maisema, tai luonto. Uudistuksen myötä taidegallerioihin on integroitu elementtejä museon luonnontieteellisistä ja historiallisista kokoelmista. Tämä onnistunut esimerkki kävijäkeskeisestä näyttelysuunnittelusta saa toivottavasti lisää tukea tulevaisuudessa ja kävijöiden osallistamisen mahdollisuuksia ja rajoituksia suunnitteluun voidaan ymmärtää paremmin. René de Guzman kiteyttää museopedagogiikan roolin museossa seuraavasti:

“Ultimately we all have educational responsibilities. Curators have to understand that they need to let public to understand what experiencing work of art is like and what it can be like. And that is part of our responsibility. We simply cannot just put art on the wall and walk away. We really have to take the responsibility to make people understand why we put it on the wall and why that is important which is traditionally educational function. – One of the great successes in OMCA is our ability internally to work across functions. You know traditionally there is this tension between educational and curatorial. Curatorial thinks education is trying to dumb things down and education thinks curatorial has no interest in public. So we have a very intimate relationship with education department. And that is one of the things we are really conscious of in terms of our new museum model.

Uudistuksen myötä museo pystyi esimerkiksi moninkertaistamaan sen ajan, jonka keskimääräinen kävijä normaalisti viettää galleriatilassa. OMCAssa nykytaiteen herättämiin kimurantteihin kysymyksiin on varattu oma pedagoginen galleriatilansa museon keskellä. Se herättää oman aktiivisen toiminnan kautta pohtimaan mikä on taidetta ja mikä ei. Digitaalisen teknologian pedagogiset mahdollisuudet on hyödynnetty galleriatiloissa käytettävillä sovelluksilla, joiden avulla voi esimerkiksi piirtää omakuvan, joka heijastuu heti sen piirtämisen jälkeen museon kokoelmista valikoitujen muotokuvien keskelle. OMCA arvostaa SFMOMAn tavoin yleisön halua tallentaa muistonsa taiteesta valokuvin, kuvauskiellon sijaan kyltti museon sisäänkäynnillä varoittaa: “Please, Don’t lick the painting”.

Myös SFMOMA suhtautuu omalaatuisella ja kokonaisvaltaisella tavalla museopedagogian rooliin ja vastuualueisiin museossa. SFMOMAn Education-osaston päällikkö Dominic Wilsdon (Leanne and George Roberts Curator of Education and Public Programs) on yksi museon kuraattoreista. Tämä tarkoitta muutosta perinteisestä työnjaosta, jossa ensin suunnitellaan näyttely ja sen jälkeen tuotetaan siihen päälle pedagoginen ohjelmisto. Wilsdon kuvailee toukokuussa 2011 San Franciscon modernin taiteen museota seuraavasti:

“ The thing that is meaningful, interesting and valuable in the way this museum is set up in its programming areas is that it´s a little bit like University faculty where you have specialists in different areas. All the curatorial heads of department are on the same level: myself and curators of painting, sculpture, photography, architecture, design and media art. There is no chief curator. So we have a very horizontal and collaborative relation across departments. And our own department doesn’t have a client relationship with exhibition curators the way it exists in some other museums. We rather pursuit our own agenda. We pursuit it in relation to what other curators are doing. But there’s not the sense of ’what is education doing for this exhibition’ the way I think was the case when I first came to museums ten years ago. “

Kalifornian museopedagogisessa mallissa on paljon annettavaa kaikille museoille, jotka ovat kiinnostuneet yleisösuhteensa kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Näen museopedagogisen osaamisen tiiviimmän integroimisen näyttelysuunnitteluun tärkeänä tulevaisuuden mahdollisuutena, johon ehdottomasti kannattaa tarttua.

Teksti • Riikka Notkola. Kirjoittaja on taiteen maisteri ja Fulbright -stipendiaatti San Franciscon modernin taiteen museossa Yhdysvalloissa. Hän pitää kokemuksistaan blogia: ameriikanmuseo.wordpress.com.

Lisälukemistoa: San Franciscon modernin taiteen museo, www.sfmoma.org Oakland Museum of California, http://museumca.org/

Yksi kommentti