kesäkuu 2012

Sosiaalinen media ja Teemapäivät 2012

Pia Lonardi | 1/2012

Sosiaalinen media puhuttaa ja jakaa tunteita. Sosiaaliseksi mediaksi usein mielletään lähinnä Facebookin kaltaiset yhteisöpalvelut, mutta laajemmin se voidaan määritellä sovelluksina, jotka mahdollistavat kenen tahansa tuottaa, jakaa ja kommentoida sisältöä. Näin ollen sosiaalinen media, tuttavallisemmin some, pitää sisällään kaikenlaista blogeista keskustelufoorumeihin, YouTubeen, Linkediniin ja Twitteriin asti.

Itse olen pitkään ollut hyvin skeptinen muun muassa Facebookin suhteen: en halua kaikkien tietävän ajatuksiani, en jaa jokaista kiinnostavaa tai hassua tai typerää artikkelia, johon törmään, enkä missään nimessä tahdo, että minusta otettuja kuvia levitellään ties kenen nähtäväksi. Kehyksessä suorittamani korkeakouluharjoittelun aluksi huomasin kuitenkin olevani oudossa tilanteessa: tehtäväkseni annettiin pikkuhiljaa tutustua sosiaaliseen mediaan ja pohtia, mitä mahdollisia hyötyjä se voisi tuoda ensinnäkin Kehyksen toimintaan, mutta myös museoiden toimintaan laajemmin.

Seuratessani muutamaa kansainvälistä museoalan seminaaria verkon välityksellä törmäsin Twitteriin. Omat kokemukseni sen käyttöön liittyen olivat olemattomia ja olin aina liittänyt siihen samanlaisia ennakkoasenteita kuin Facebookiinkin. Päätin silti kokeilla ja loin itselleni tilin, yritin etsiä mielenkiintoisia museoalan ihmisiä ja erilaisia museoalan organisaatioita seurattavaksi. Ja löysinkin. Paljon! Äkkiä Twitter-virta vei mukanaan ja törmäsin uskomattomaan määrään tutkimustietoa, uusia ajatuksia ja ajattelijoita, ja huomasin itsekin jakavani löytämääni tietoa eteenpäin. Mutta kuinka tämä kaikki hyödyttäisi Kehystä?

Teemapäivien yksi tavoite on alusta asti ollut luoda verkostoitumismahdollisuuksia Suomen taidemuseoalan toimijoille. Sosiaalinen media on oivallinen verkostoitumisväline, ja päätimme työharjoittelua ohjanneen Helka Ketosen kanssa, että Teemapäiville luodaan oma Facebook-yhteisö, jonka kautta voisimme jakaa ajatuksia kehittämispäivien aiheeseen liittyen niin ennen kuin jälkeen itse seminaarin.

Halusimme tämän lisäksi kokeilla vielä jotain muuta, ja seuraamiemme esimerkkien kannustamana aloimme selvittää vuorovaikutteisen live-streamauksen mahdollisuuksia Teemapäivillä.

Teemapäivät ja Facebook

Facebookin kautta (http://www.facebook.com/groups/teema12/) halusimme tavoittaa mahdollisimman monta Teemapäivien aiheesta kiinnostunutta. Tavoitteemme oli luoda ympäristö, jossa kuka tahansa voisi halutessaan jakaa tietoa ja ajatuksia esimerkiksi sähköpostia välittömämmällä tavalla ja keskustella epämuodollisemmin ajankohtaisista aiheista.

Pohdimme pitkään, kannattaisiko meidän luoda sivu vai ryhmä, ja lopulta päädyimme suljettuun ryhmään: kaikki ryhmän jäsenet voivat kommentoida ja luoda uusia keskustelunaiheita, mutta ryhmään kuulumattomat eivät näe, mitä ryhmässä keskustellaan. Olimme varovaisia, sillä Facebookin käyttö on monelle henkilökohtainen asia ja meillekin tässä tarkoituksessa uusi. Facebook-ryhmään saatiin ennen Teemapäiviä noin 100 jäsentä, joista osa liitettiin kehysläisten omien kontaktien kautta ja osa pyysi itse saada liittyä ryhmään. Oli myös hauska huomata, että Teemapäivien torstaisen live-streamauksen aikana Facebook-ryhmään liittyi yhdellä kertaa enemmän jäseniä kuin minään muuna yksittäisenä ajankohtana. Pystyimme näin vastaanottamaan suoraa palautetta esimerkiksi streamauksesta myös Facebookin kautta.

Live-streamaus, Twitter ja Storify

Halusimme, saavutettavuuden nimissä, kokeilla Teemapäivien aikana tuottaa jokin osio seurattavaksi etänä, mieluiten vuorovaikutteisesti. Päätimme panostaa keskusteluosioon yksittäisten luentojen sijaan, sillä se on jo lähtökohtaisesti vuorovaikutteinen tilanne. Tiedostimme, että Twitterin käyttö voisi olla omalta kannaltamme riski, sillä Suomessa sen käyttö yleensäkin on vasta alkanut yleistyä. Emme myöskään tienneet, kuinka moni Teemapäivistä kiinnostuneista olisi kiinnostunut käyttämään Twitteriä. Asiaa mietittyämme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että sosiaalisen median käyttö ja sen sovellutusten tuntemisen merkitys kasvaa museoalallakin jatkuvasti, ja jos haluamme asiasta jotain tietää, tulee meidän rohkeasti kokeilla.

Kuinka voisimme arvioida somen hyötyä ilman minkäänlaista todellista kosketuspintaa asiaan? Iloiseksi yllätykseksemme emme jääneet yksin livertelemään, vaan Teemapäiviin liittyen Twitterissä keskusteli kaiken kaikkiaan ainakin 35 eri henkilöä niin Ateneum-salissa kuin sen ulkopuolella. Lisa Baxterin luentoon liittyviä twiittejä jaettiin myös kansainvälisellä tasolla. Teemapäiviin liittyvä twiittailu taltioitiin Storify-nimisen sovelluksen avulla ja linkit löytyvät Teemapäivien kooste-sivuilta.

Mitä opimme? Otimme siis härkää sarvista ja yllätyimme positiivisesti. Sosiaalisen median hyödyntäminen tapahtumajärjestelyissä poikkeaa hieman esimerkiksi sosiaalisen median käyttämisestä taidemuseoiden yleisötyössä, joskin välineet voivat olla samoja. Ja välineisiin halusimmekin tutustua. Teemapäiviin liittyvä tiedotus hoidettiin pääasiassa totuttuja kanavia, lähinnä sähköpostia hyödyntäen, mutta Facebook ja Twitter toivat oman lisänsä. Toisin kuin sähköposti, Facebook toimi keskustelualustana useiden ihmisten välillä.

Monia arveluttaa sosiaalisessa mediassa sen arvaamattomuus. Tältä osin Facebook näyttäytyy, etenkin suljetun ryhmän osalta, kontrolloidummalta ympäristöltä kuin Twitter. Sosiaalisen median arvaamattomuuden voi kuitenkin nähdä joko hyvänä tai huonona asiana, ja Teemapäivien ollessa kyseessä koimme sen mahdollisuutena. Ennen ja jälkeen Teemapäivien huomasimme, että jo pienellä panostuksella sanan saa somen kautta leviämään yllättävänkin helposti (tästä hyviä esimerkkejä olivat esimerkiksi Anni Venäläisen Teemapäivien innoittama kirjoitus ”Taidemuseoalan Teemapäivät: miten saada taidemuseot osalliseksi yhteiskunnalliseen keskusteluun?” , Laura Kokkosen kooste Teemapäivien annista Heijastin-blogissaan  sekä Hanna Takalan kirjoitus ”Yllytä yleisöäsi sen omaksi parhaaksi”). Museoiden kannalta tämä vaikuttaa lupaavalta, sillä yksi yleisimmistä syistä vierailla museossa tai näyttelyssä on ystävän tai tutun kautta saatu suositus. Sosiaalista mediaa voisikin luonnehtia ”viidakkorummun” vahvistimeksi – niin hyvässä kuin pahassa.

Saamamme palautteen valossa vastaanotto oli pääosin linjassa odotustemme kanssa: osa vastaajista oli jyrkästi vastaan ja osa innoissaan, suurin osa jotain siltä väliltä. Oppimiskokemuksena sosiaalisen median mukanaolo oli Kehykselle tärkeä. Sosiaalisen median käytön ei tarvitse olla monimutkaista tai paljon aikaa vievää, mutta spontaanista luonteestaan huolimatta vaatii jonkin verran suunnittelua ja oikeanlaisen asenteen. Sosiaalinen media on myös viestinnän välineenä uudenlainen, välitön ja epävirallisen oloinen, mutta ennen kaikkea keskusteleva. Museoiden kannalta se mahdollistaa uudenlaisen yleisösuhteen rakentamisen.

Tärkein oppimani asia oli ehkä kuitenkin se, että sosiaalisesta mediasta voi hyötyä monella tapaa, jos löytää itsellensä parhaiten soveltuvat alustat. Museoiden ei kannata lähteä mukaan sosiaalisen median jokaiselle aallonharjalle, vaan löytää omiin tarkoituksiinsa soveltuvat kanavat – ennen kaikkea sellaiset, joista myös henkilökunta on kiinnostunut. Jokin vuosikymmen sitten moni organisaatio saattoi pohtia, kannattaako luoda omat internet-sivut. Tänä päivänä internet-sivut ovat yhtä itsestään selvä asia kuin lipunmyyntitiski. Sosiaalisen median läsnäolo voidaan nähdä samalla tavalla: sosiaalista mediaa käyttävät ihmiset odottavat löytävänsä suosikki-brändinsä, -kahvilansa ja kyllä, myös suosikki-museonsa sosiaalisesta mediasta. On organisaatiosta kiinni, halutaanko tähän vastata ja millä tavalla.

Teksti • Pia Lonardi, tutkimusavustaja, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys, Valtion taidemuseo

Kommentoi