kesäkuu 2012

Toista tietä Roomaan eli lisää digijulkaisemisesta

Riitta Ojanperä | blogit

Viime vuoden syksyllä Lasuurin numerossa 2/2011 pohdin digitaalista julkaisemista Valtion taidemuseossa ja erityisesti Kuvataiteen keskusarkistossa.

Nyt olemme hitusen kokeneempia sillä alalla. Marraskuun alussa ilmestyi tutkimusjulkaisu Ilona Harima. Valaistumisen tiellä, joka on vapaasti luettavissa ja ladattavissa osoitteesta http://www.fng.fi/harima. Harima-julkaisu oli pilottihanke, jonka taustalla on Valtion taidemuseon pyrkimys siirtää julkaisemista verkkoon soveltuvin osin. Soveltuvinta osaa eittämättä edustavat kokoelma-aineistoja käsittelevät tutkimukset, joiden toivotaan löytävän tiensä muun muassa tutkijoiden käyttöön ja rikastuttavan sisällöllään taide- ja kulttuurihistoriallista tietämystä. Toki museon on syytä tavoitella myös tutkijoita laajempaa kohdeyleisöä, mistä syystä Harima-julkaisukin ilmestyi yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa järjestetyn samannimisen kokoelmalähtöisen fokusnäyttelyn yhteydessä.

Tässä vaiheessa joku ehkä kysyy, että kuka tämä Harima sitten on. Sen saa helposti selville klikkaamalla julkaisun verkko-osoitetta. Tarkoitukseni on tässä käydä lyhyesti läpi, mitä pilottihankkeelta odotimme ja mitä opimme. Yleisesti ottaen verkkojulkaisemisella on lähdetty hakemaan kustannussäästöjä ja toisaalta vaikuttavuutta ja levikkiä sellaisille sisällöille, joiden oletettu myynti perinteisesti offset-painettuina julkaisuina on vähäistä.
Lienee selvää, että museoiden julkaisemista kannatteleva sivistyksellinen tarkoitus ei toteudu, jos iso osa tuotetuista kirjoista jää vuosikausiksi makaamaan varastoon. Toisaalta on myönnettävä, että yksioikoinen digi-idealismikaan ei tässä ajassa ja toimintaympäristössä ole tie vakiintuneiden museoyleisöjen sydämiin. Pilottihankkeemme olennaiseksi kokeiluksi muodostuikin verkko-pdf-julkaisun ja pienen, digipainotekniikalla toteutettavan printtipainoksen yhdistelmä.

Panostimme siis digipainotekniikan mahdillisuuksien kartoitukseen. Aluksi me taidejulkaisuja tuottaneet museoammattilaiset jaoimme luultavasti kaikki saman ennakkoluulon: vaikea kuvitella, että muulla kuin huippulaatuisella perinteisellä painotyöllä päästäisiin lähellekään edellyttämäämme väripainamisen laatua. Tätä piti siis testata, ja siksi tilasimme yhdeltä digipainopalvelujen tuottajalta yhden digipainokappaleen jo kirjapainosta valmistuneesta taidekirjasta. Valmis paino-pdf lähetettiin koeprosessiin, jonka lopputulos hämmästytti laadukkuudellaan monet.

Tämän jälkeen lähdimme tekemään kyseisellä painotekniikalla pientä painosta Harima-julkaisusta. Laatu- ja kustannushaitari on suuri, ja palveluntarjoaja on luonnollisesti valittava sen mukaan, millaiseen tulokseen pyritään. Me halusimme ihan oikean, sidotun, kovakantisen ja KKA:n julkaisuksi poikkeuksellisen runsaasti kuvitetun taidekirjan.

Sadan kappaleen painos hupeni tekijänoikeuskorvauksina oikeudenomistajille, tekijänkappaleina, pienenä määränä pressikappaleita ja lahjoina yhteistyökumppaneille. Tiedotus- ja pr-toiminta vaatii jotakin kättä pidempää, ja museon kaltaisen asiantuntijaorganisaation tapauksessa osaamisen ilmentäminen painetun julkaisun muodossa on asia, josta ei ole haluttu luopua. Kymmenisen kappaletta myytiin museon kirjakaupan välityksellä, joten kyseisen julkaisun aiheesta kiinnostuneet, ja painettuun kirjaan kiintyneet asiakkaat saivat omansa. Palvelua sekin. Nyt painos on lopussa mutta julkaisu edelleen käytettävissä verkko-osoitteessaan.

Lopputuloksen äärellä voi jälkikäteen vähän huvittuneenakin miettiä, mikä tässä nyt sitten oli niin ihmeellistä ja kertomisen arvoista, kun lopputulema ei sisällä mitään ulkoisesti mullistavaa. Monenlaista kuitenkin opimme, muun muassa sen, että ”Roomaan” pääsee myös toista tietä. Saimme lisää muuttuvan kustannusmaailman maaston tuntemusta, toimintaympäristöoppia.

Monenlaista kehitettävää tietenkin jäi. Itse verkkojulkaisun toiminnallisuus ja saavutettavuus ovat asioita, jotka eivät toteudu automaattisesti. Ihan oma lukunsa on muu kuin pdf-muotoinen verkkojulkaiseminen, ”oikeat” e-kirjat ja erilaiset vuorovaikutteiset sovellukset. Julkaiseminen kuten muukin sisältöjen tuottaminen ja tarjoaminen vaatii entistä terävämpää kohderyhmäajattelua.

Ja lopuksi se ikuisuuskysymys: Koska yksi verkkojulkaisemisen keskeinen motiivi on vaikuttavuuden lisääntyminen potentiaalisesti laajan leviämisen takia, niin miten mittaamme vaikuttavuutta ja tuotteen käyttöä. Jos haluamme, että sisältömme ovat käytettävissä 24/7 kaikkialla Suomessa, tarvitsisimme konkreettista tietoa siitä, miten suunnittelemamme uudet palvelut kohtaavat yleisönsä.

Teksti • FT Riitta Ojanperä, ma. keskusarkiston johtaja Kuvataiteen keskusarkisto.

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto

Kommentoi