kesäkuu 2012

Valtion taidemuseon uusi kokoelmastrategia ja -politiikka

Riitta Ojanperä | 1/2012

Uusi Valtion taidemuseon kokoelmastrategia ja kokoelmapoliittinen ohjelma valmistui lopullisesti marraskuussa 2011. Se korvasi edellisen, kesällä 2006 vahvistetun kokoelmapoliittisen ohjelman.

Tarve tarkistaa kokoelmapolitiikkaa oli esillä Valtion taidemuseon Kokoelmahallinnan koordinaatioryhmässä keväällä 2009. Silloin todettiin, että vanha kokoelmapolitiikka ei enää vastannut ajan tarpeita muun muassa siksi, että se ei sisältänyt strategista tavoitteenasettelua koskien kokoelmien saavutettavuutta, verkkokäyttöä tai valtakunnallista ja kansainvälistä käyttöä. Tuolloin otettiin esille myös se, että vuoden 2006 ohjelmassa kokoelmia ei käsitelty kokonaisuuden näkökulmasta.

Yli kahden vuoden työ

Uuden kokoelmapoliittisen ohjelman laatiminen kesti siis reilut kaksi vuotta. Työtä koordinoi vuonna 2006 perustettu Valtion taidemuseon Kokoelmahallinnan koordinaatiotyöryhmä, johon kuuluvat puheenjohtajana Valtion taidemuseon ylijohtaja ja jäseninä museonjohtajat, kokoelmaintendentit, keskusarkistonjohtaja, kehitysjohtaja, johtavasta konservaattori ja kokoelmanhallintaohjelmistosta vastaavasta asiantuntija.

Kokoelmapolitiikan laatimiseen käytettiin varsin paljon voimavaroja. Museoyksiköissä tehtiin valmistelevaa työtä ja käytiin museokohtaisia kokoelmastrategisia keskusteluja. Koordinoivan työryhmän sihteeri kokosi useita versioita, jotka kommenttikierrosten ja työryhmäkäsittelyjen jälkeen työstyivät kohti valmista lopputulosta.

Kokoelmakartat

Vuoden 2011 kokoelmapolitiikassa uutta entiseen verrattuna on Valtion taidemuseon kokoelmakartan tiivistelmä. Se tarkoittaa kaikkien kokoelmia hallinnoivien yksiköiden – siis kolmen museon ja arkiston – kokoelmien listaamista kokoelmanimikkeittäin siten, että jokaisesta osakokoelmasta on laadittu lyhyt sisältökuvaus. Esimerkiksi Kiasman hallinnoimasta Kiasman ystävät ry:n kokoelmasta todetaan seuraavaa: ”Kiasman ystävät ry:n kokoelma koostuu yhdistyksen Kiasmalle lahjoittamista teoksista. Kokoelmaa on kartutettu vuodesta 1994, noin yksi teos vuodessa. Kokoelma koostuu lähinnä maalauksista. veistoksista ja grafiikasta käsittäen tällä hetkellä 14 teosta.”

Todennäköisesti eniten tähän mennessä hajallaan ollutta tietoa koottiin Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmakarttaan, jossa on kuvattu arkiston hallinnoimia erilaisia aineistoja: av-kokoelmia, valokuvakokoelmia, mikrofilmikokoelmia, kutsukortti-, juliste-, painokuva- ja kuvalaattakokoelmia, leikekokoelmia ja taidehistoriallisia asiakirja-arkistoja.

Arkistoaineistojen koko kuva

Toisin kuin Valtion taidemuseon taidekokoelmat, jotka on kaikki dokumentoitu Muusa-tietokantaan, on arkistoaineistoja luetteloitu erilaisin menetelmin. Niiden osalta kokoelmakarttaan tutustuminen onkin tällä hetkellä varmasti nopein ja helpoin tapa saada kokoelmista kokonaiskuva. Esimerkkinä mainittakoon lehtileikekokoelmat, joista moni tuntee Suomen Taideyhdistykseltä ja Suomen taideakatemian näyttely- ja tiedotusosastolta Kuvataiteen keskusarkistolle periytyneen leikearkiston. Pienempiä aihekohtaisia leikekokoelmia löytyy kuitenkin myös lahjoituksina saatujen arkistokokonaisuuksien sisältä. Muun muassa tällaisen aineistojen löydettävyyttä kokoelmakartta parantaa. Työtä sen eteen tehtiin paljon. Varsinaista luettelointityötä kokoelmakartta ei tietenkään korvaa. Luettelointi on jatkunut karttahakkeen rinnalla, osin sen tukemana.

Uusia painopisteitä

Valtion taidemuseon uudesta kokoelmapolitiikasta voi nostaa esille muitakin uusia painotuksia. Niihin kuuluu jo uudistamistyön alussa esille otettu ajatus kokoelman yhtenäisyydestä. Asiakirjassa todetaan, että museoyksiköt ja Kuvataiteen keskusarkisto jatkavat vuonna 1846 perustetun Suomen Taideyhdistyksen viitoittamaa perustehtävää, kuvataiteen perinnön säilyttämistä, välittämistä ja siirtämistä tuleville sukupolville sekä kuvataiteen tuntemuksen edistämistä ja tämän päivän taiteen kartoitusta.

Nyt alleviivataan sitä, että Valtion taidemuseon kokoelma on yksi kokonaisuus, jonka hallinta-, hoito- ja kartutusvastuu on jaettu Sinebrychoffin taidemuseon, Ateneumin taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman sekä Kuvataiteen keskusarkiston kesken. Olennaista on toteamus, että koko kokoelma on kaikkien yksiköiden käytettävissä. Näin on toki käytännössä ollut ennenkin, mutta asiantilan painotus korostaa yhteisen kokoelmaresurssin merkitystä koko organisaation sisältötuotannoissa.

Strategisia linjauksia

Uutta vuoden 2011 asiakirjassa on myös kokoelmastrategisten painopisteiden kirjaaminen yleisempien kokoelmapoliittisten linjausten rinnalle. Strategisilla painopisteillä on haluttu luoda vuosille 2012-2015 konkreettista toimenpideohjelmaa, joiden avulla pyritään kolmeen tavoitteeseen:

  1. Rakentaa kulttuuriperintöä tekemällä valintoja kaikessa kokoelmaan liittyvässä toiminnassa. Kokoelmahankinnoissa painotetaan valintojen tekemistä erityisesti suhteessa valtakunnalliseen kokoelmavarantoon.
  2. Työskennellä kokoelman hallintaan, hoitoon, käyttöön ja kartuttamiseen kohdennettujen resurssien vahvistamiseksi. Tavoitteiksi nostettiin kokoelmien alimitoitettujen hankintamäärärahojen kasvattaminen, järjestelmä maan rajojen ulkopuolelle päätymässä olevien teosten hankkimiseksi kokoelmiin sekä taidelahjoitusten verovähennysoikeuden edistäminen.
  3. Parantaa kokoelman saatavuutta ja vahvistaa sen käyttöä kokoelmahallinnan, kokoelmien liikkuvuuden sekä asiantuntijuuden näkökulmista.

Toimenpiteillä pyritään lisäämään Valtion taidemuseossa yhteisiä luettelointikäytäntöjä ja asiasanoitusta sekä osallistutaan Museo 2015 -hankkeeseen. Näinä aikoina ketään tuskin yllättää, että verkkosaavutettavuus sekä kokoelmatyön yhteisöllisyys, vuorovaikutteisuus ja osallistavuus ovat strategian asialistalla.

Teosten poistaminen kokoelmasta

Teosten mahdollista poistamista kokoelmista ja poistamisen ehtoja käsittelevää keskustelua alettiin käydä Valtion taidemuseon Kokoelmahallinnan koordinaatioryhmässä viimeistään keväällä 2008. Silloin myös perustettiin aluetaidemuseonjohtajien kokouksessa työryhmä käymään keskustelua poistokysymyksestä.

Kun vuoden 2006 kokoelmapolitiikassa teosten poistamista kokoelmista ei vielä pidetty mahdollisena muuten kuin erityisen pakon edessä, on uuden kokoelmapolitiikan linjaus tässä suhteessa sallivampi.

Nyt teoksen poistaminen museon kokoelmasta voi tulla kyseeseen seuraavanlaisissa tapauksissa:

  1. Jos taideteoksessa tapahtuu sellaisia muutoksia tai jos teos vaurioituu tai tuhoutuu niin, että sitä ei ole enää mahdollista esitellä taideteoksena.
  2. Mikäli teos todetaan kadonneeksi kahdessa määräaikaisinventaariossa.
  3. Poistaminen VTM:n kokoelmasta voi pohjautua myös ennalta määrittelemättömään harkinnanvaraiseen perusteeseen, jolloin teos voidaan sen huolellisen dokumentoinnin jälkeen esimerkiksi siirtää Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan tai lahjoittaa toiseen museokokoelmaan.

Valokeilassa dokumentit ja dokumentoiminen

Digitaaliset tekniikat ovat alkaneet tuottaa myös Valtion taidemuseon kokoelmiin yhä lisääntyvässä määrin erilaisia alun perin digitaalisella tekniikalla tuotettuja kokoelmaobjekteja. Tilanteen nostattamat kysymykset näkyvät myös uudessa kokoelmapolitiikassa, jossa muun muassa todetaan, että ”alun perin digitaalisella tekniikalla tuotettujen ja kokoelmaan liitettyjen kokoelmaobjektien hyödyntämisen kannalta on välttämätöntä, että niiden tallennus tehdään yhdenmukaisia kuvailu-, luokittelu ja luettelointiperiaatteita sekä erikseen sovittuja kansallisia ja kansainvälisiä standardeja ja käytäntöjä noudattaen.”

Nyt korostetaan, että kuva kansallisesta kulttuuriperinnöstä tallentuu museon kokoelmaan niin taideteoksina, esineinä kuin dokumentteina. Se, että teoksen tai ilmiön tallentaminen dokumenttina mielletään samalla lailla kokoelmapoliittiseksi valinnaksi kuin teoksen ostaminen tai vastaanottaminen lahjoituksena tai talletuksena, merkitsee aikaisempaa kokonaisvaltaisempaa otetta kokoelman kartuttamiseen. Ylipäätään taideteosten ja dokumentin raja on muuttunut ja muuttumassa entistä liukuvammaksi. Niin sanottu katoavan taiteen kuten performanssien, yhteisötaideprojektien ja maa- ja ympäristötaiteen teosten taltioinnit ovat osa kokoelmaprofiilia. Nämä liitetään kokoelmaan auktorisoituina dokumentteina.

Kaikki edellä kuvattu asettaa kokoelmahallinnalle uusia haasteita, joista käydään keskustelua sekä Valtion taidemuseon sisällä että yhteisillä foorumeilla kuten Museo 2015 -ohjelman suunnitteluryhmissä.

Teksti • FT Riitta Ojanperä, ma. keskusarkiston johtaja Kuvataiteen keskusarkisto.

 

Kommentoi