marraskuu 2012

Kokoelmatoiminnan vaikuttavuutta arvioiva tutkimustrilogia on valmistunut!

Anu Niemelä | artikkelit

Kuva: ©  VTM/KKA/ Jenni Nurminen

 

Valtion taidemuseossa on maamme laajin julkinen taidekokoelma, joka on korvaamaton osa kansallista kulttuuriperintöämme. Sen historia ulottuu 1800-luvun puolivälille saakka, jolloin vastaperustetun Suomen Taideyhdistyksen yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi annettiin kokoelman kartuttaminen.

Kokoelma muodostuu lukuisten tulkintojen, kannanottojen, näkemysten ja mieltymysten kerrostumista, sillä vuosien saatossa kokoelmaa ovat kartuttaneet useat eri toimijat.

Nykyisin kokoelman hallinta-, hoito- ja kartutusvastuu on jaettu Sinebrychoffin taidemuseon, Ateneumin taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman sekä Kuvataiteen keskusarkiston kesken. Teokset muodostavat kuitenkin Valtion taidemuseon yhteiseksi resurssiksi tarkoitetun kansallisen kokoelman. Kokoelmatoiminnan tavoitteena on mm. kuvataiteen perinnön säilyttäminen, välittäminen ja siirtäminen tuleville sukupolville.

Mutta miten näissä kokoelmatoiminnalle asetetuissa tavoitteissa on onnistuttu? Millaisia merkityksiä kokoelmalla on esimerkiksi museokävijöille, tutkijoille, taiteilijoille tai taidekentälle? Näitä kysymyksiä ei ole juurikaan käsitelty perinteisessä kokoelmatutkimuksessa. Valtion taidemuseon kokoelmatoiminnan vaikuttavuutta tarkastelevassa tutkimustrilogiassa, joka syyskuussa 2012 täydentyi kolmannella osalla, on nostettu esille näitä kriittisiä kysymyksiä.

 

Arvioinnin taustalla kokoelmatoiminnan kehittäminen

Kehys käynnisti syksyllä 2004 projektin, jonka tarkoituksena oli taidemuseotoiminnan vaikuttavuuden arviointi. Seuraavan vuoden alussa valmistui aihetta käsittelevä esitutkimus. Vuoden 2005 lopussa valmistui Valtion taidemuseon arviointistrategia, jossa kokoelmatoiminta oli yksi painopisteistä. Pian tämän jälkeen päätettiin käynnistää tutkimusprojekti, jossa tarkasteltiin Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmatoimintaa. Suunnitteilla olivat myös Valtion taidemuseon kahden muun museoyksikön – Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden – kokoelmatoimintaa arvioivat tutkimukset.

Vaikuttavuustutkimusten taustalla on ollut halu kehittää museoiden kokoelmatoimintaa. Ajatuksena on ollut, että kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että toimintaa pysähdytään välillä myös arvioimaan. Kaikissa tutkimusprojekteissa on ollut mukana myös museon ulkopuolisia asiantuntijoita, jotka ovat esittäneet omia näkökulmiaan toimintaan.

 

Kolme erilaista kokoelmaa, kolme erilaista lähestymistapaa

Valtion taidemuseon museoyksiköiden hallinnoimat kokoelman osuudet – kuten myös itse museot – ovat keskenään hyvin erilaisia. Erot näkyvät niin kokoelmien historiassa, koossa kuin sisällöissäkin. Tämän vuoksi museoiden kokoelmatoimintaa ei voida arvioida samoista lähtökohdista, vaan tutkimushankkeissa on lähdetty liikkeelle kunkin museon erityisluonteesta.

Tutkimussarjan ensimmäisessä osassa Mitä meillä oli ennen Kiasmaa? (2008) tarkastellaan Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmatoimintaa kymmenen ensimmäisen toimintavuoden ajalta; tutkimuksessa yhdeksi keskeisimmäksi kysymykseksi nousee museon kokoelmatoiminnan vaikutus taiteilija- ja taidemuseokenttään sekä taidemarkkinoiden kehitykseen. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin sarjan toinen tutkimus Kokoelmalla on tekijänsä! (2010), jossa tarkastelun kohteena on Ateneumin taidemuseon kokoelmatoiminta kartuttamisen, tutkimisen, käytön sekä kohtaamisen näkökulmista.

Tutkimustrilogian tuoreimmassa julkaisussa Museon arvoinen kokoelma! (2012) tarkastelun kohteena on vuorostaan Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmatoiminta, mitä lähestytään tutkimuksen, yhteistyön, verkostojen sekä erilaisten yleisöjen näkökulmasta. Tutkimushankkeen näkökulmien valintaan vaikutti vahvasti se, että Sinebrychoffin taidemuseo on Suomen ainoa vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen erikoistunut taidemuseo. Samalla se on kotimuseo, joka esittelee taidekeräilijäpariskunnan elämää.

Museoiden väliset erot näkyvät selkeästi myös tarkasteltaessa kokoelman kartuttamiseen liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi nykytaiteen hankkiminen eroaa merkittävästi vanhemman, asemansa jo vakiinnuttaneen taiteen hankkimisesta. Nykytaiteen kokoelmien kartuttajat joutuvat vahvemmin luottamaan omaan näkemykseensä siitä, mitkä taideteokset kestävät aikaa ja mitkä eivät.

Tutkimushankkeissa korostui asiantuntijuuden merkitys – oli sitten kyseessä nykytaidetta tai vanhaa eurooppalaista kuvataidetta edustava kokoelma. Esimerkiksi kyky nähdä yksittäiset objektit osana laajempaa kertomusta on tärkeää kokoelmaa rakennettaessa.

 

Vaikuttavuuden arvioiminen?

Museoiden vaikuttavuudesta keskustellaan paljon. Sen mittaamiseen ei kuitenkaan ole olemassa sellaista menetelmää, jonka avulla voitaisiin yksiselitteisesti osoittaa, millaisia vaikutuksia museoiden toiminnalla on. Erilaiset määrälliset luvut – kuten esimerkiksi museoiden kävijä- tai taideteoshankintamäärät – on helppo esittää. Vaikka nämä luvut ovat tärkeitä arvioinnin kannalta, eivät ne vielä kerro museoiden merkityksestä. Esimerkiksi sitä, millaisia merkityksiä kokoelmatoiminnalla on erilaisille yleisöille tai yhteisöille, ei voida todentaa yksittäisillä luvuilla.

Valtion taidemuseon vaikuttavuustutkimuksissa on keskitytty tarkastelemaan ennen kaikkea laadullisia tekijöitä. Valmiiden vastausten sijaan julkaisut tuovat esille useita erilaisia näkökulmia ja tulkintoja kokoelmatoiminnan vaikuttavuudesta. Tekstit toimivat tärkeinä keskustelun avauksina pohdittaessa, miten toimintaa voitaisiin tulevaisuudessa kehittää.

 

Valtion taidemuseon vaikuttavuustutkimukset:

Museon arvoinen kokoelma! Sinebrychoffin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus. Museologia 5. Toim. Anu Niemelä ja Teijamari Jyrkkiö. Valtion taidemuseo / Kehys 2012. Ladattavissa verkosta: www.fng.fi/museonarvoinenkokoelma

Kokoelmalla on tekijänsä! Ateneumin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus. Museologia 4. Toim. Teijamari Jyrkkiö ja Eija Liukkonen. Valtion taidemuseo / Kehys 2010.

Mitä meillä oli ennen Kiasmaa? Kokoelmatoiminnan vaikuttavuus, Museologia 2. Toim. Päivi Rajakari. Valtion taidemuseo / Kehys 2008.

Taidemuseoiden vaikuttavuus. Esitutkimus taidemuseoalan ja taidemuseotoiminnan välillisen ja välittömän vaikuttavuuden arvioimiseksi. Riitta Korpipää. Valtion taidemuseo / Kehys 2005. Ladattavissa verkosta: http://www.fng.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vtm/embeds/vtmwwwstructure/15773_esitutkimus.pdf

 

Teksti • Anu Niemelä, tutkija, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys

 

Kommentoi