marraskuu 2012

Queer-katse taidemuseoihin

Rita Paqvalén | artikkelit

The alternative archive is not necessarily about completely different objects, but about a different emotional and political attachment to the objects. (…) The act of queer interpretative appropriation produces not just additional knowledge about artworks (or other objects), but rather it registers another type of knowledge. (Steorn, 131, 133)

Museo- ja arkistokentällä ympäri Pohjoismaita on hiljattain 2000-luvulla alettu kiinnittää huomioita kysymyksiin, jotka liittyvät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin (HLBTI*). Queer-teoriaan nojaten on kyseenalaistettu heteronormatiivista tapaa lähestyä historiaa ja taidetta hetero-olettamuksen ja kaksijakoisen sukupuoliymmärryksen kautta. On keskusteltu kokoelman keruuseen ja luettelointiin liittyvistä ennakkoluuloista ja valta-asetelmista sekä arkistojen hiljennetyistä äänistä. Heteronormatiivisen katseen sijaan on etsitty uusia tapoja esittää, avata sekä järjestää taide- ja kulttuurihistoriallista tietoa, jotta ihmisen moninaisuus sekä sukupuolen rakentumisen historiallisuus, kulttuurisidonnaisuus ja paikallisuus tulisivat paremmin huomioiduksi.

Museomaailmassa tämä uusi käänne on näkynyt monella tavalla, myös Suomessa. Yksi tapa, miten tätä aikaisemmin hiljennettyä ja torjuttua ihmisryhmää on huomioitu, on ollut HLBTI -historiallisten teemanäyttelyiden tai taidenäyttelyiden kautta, joissa queer-aiheita on tehty näkyviksi. Suomessa taidemuseot ovat 1990-luvun loppupuolelta lähtien järjestäneet erilaisten ”homo-ikonien” teemanäyttelyitä, esim. Kalervo Palsan (Kiasma 2002), Pierre & Gillesin (Turun taidemuseo 1999–2000), David Hockneyn (Wäinö Aaltosen Museo 2001) sekä Tom of Finlandin (Helsingin taidemuseo 2006 sekä Turun Logomo 2011). On myös muita tapoja tuoda esiin hiljennettyä historiaa ja vaiennettuja teemoja museoissa – kuten museopedagogiikan tai ns. queer-opastuksien kautta.

Valtion taidemuseo ja sen alaisuudessa toimiva Kulttuuria kaikille -palvelu osallistuivat kesällä 2012 Helsinki Pride -festivaaliin monella eri tavoilla, kuten esim. tarjoamalla queer-opastuksia Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmiin. Ateneumin opastuksia veti talon ulkopuolelta palkattu tutkija ja taidekriitikko Juha-Heikki Tihinen, kun taas Sinebrychoffin taidemuseon opastusta veti museon oma opas Ari Kovero. Queer-opastuksia peruskokoelmiin ei juuri aikaisemmin ole järjestetty Suomessa. Valtion taidemuseon esikuva queer-opastuksiin on Ruotsista, jossa on jo vuodesta 2006 järjestetty queer-opastuksia kaupungin suurimpiin museoihin (mm. Nationalmuseum, Armémuseum ja Historiska museet) Tukholman Pride-viikon aikana.

 

Mikä on queer-opastus?

Sana ”queer” viittaa teoreettiseen suuntaukseen, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa 1990 alkupuolella. Queer-teoriassa lähdetään oletuksesta, että sekä sukupuoli että seksuaalisuus ovat kulttuurisesti tuotettuja ja historiallisesti ja paikallisesti muuntuvia identiteettejä ja konstruktioita. Queer-opastuksien kohdalla ”queer” viittaa lähinnä normikriittiseen katselutapaan, jossa lähestytään taidehistoriaa ja yksittäisiä taideteoksia seksuaalisuus- ja sukupuolinormeja kriittisesti tarkastaen. Queer-opastuksissa ei olla lähtökohtaisesti kiinnostuneita esim. taiteilijan seksuaali-identiteetistä tai jostain teosten uudesta ”totuudesta”, vaan kysymyksessä on kriittinen ja kyseenalaistava lähestyminen taiteeseen, missä korostuu niin taidehistorialliset kuin kulttuurihistorialliset näkökulmat.

Queer-opastuksissa voidaan esim. puhua niistä historiallisista ja taiteellista konventioista, jotka ovat määrittäneet miten sukupuolta ja seksuaalisuutta on voitu kuvata eri aikakausina (esim. väritys, symbolit, valaistus tai asetelma) sekä niistä tavoista miten näitä normeja on purettu taiteessa. Opastuksissa voidaan tutkia, miten taiteilijat ovat teoksissaan ylittäneet seksuaalisuus- ja/tai sukupuolirajoja tai kuvanneet ei-normatiivista halua. Usein queer-opastuksissa nostetaan esiin teoksia, jotka käsittelevät tiettyjä taidehistoriassa suosittuja myyttejä, hahmoja ja historiallisia henkilöitä, joilla on ihan oma merkityksensä ja tulkintansa sukupuoli- ja seksuaalisuusvähemmistöjen keskuudessa (esim. Pyhä Sebastian, Jeanne d’Arc, jumalatar Diana tai Kuningatar Kristiina). Queer-opastuksissa ambivalenssin käsite nousee usein tärkeäksi, kuten myös teoksissa kuvatut metamorfoosit, rajojen ylittämiset ja normien rikkomiset.

Siksi queer-opastus

Tavallisesti välttelen opastettuja kierroksia. Mielikuvani niistä on se, etteivät ne olennaisesti lisää museokäyntiini mitään, vaan ainoastaan pakottavat vellomaan väentungoksessa. Nyt, kun tarjolla oli kiinnostava teema, osallistuin mielelläni. Edellisestä vierailustani Sinebrychoffiin ei edes ollut erityisen pitkä aika. (Sinebrychoff -opastukseen osallistuva kävijä)

Viikon aikana saatiin paljon myönteistä palautetta ja järjestäjiä kiitettiin siitä, että Valtion taidemuseo osallistui prideviikon tapahtumiin niin laajasti. Queer-opastukset Valtion taidemuseossa osoittautuivat hyvin onnistuneeksi kokeiluksi. Alun perin oli tarkoitus järjestää vain kaksi opastusta (25 hlö/opastus/museo), mutta ennakkoilmoittautuneita oli niin paljon, että järjestettiin ylimääräinen opastus. Silti kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan.

Prideviikon aikana Kulttuuria kaikille -palvelu suoritti kaksi yleisökyselyä, joista yksi käsitteli queer-opastuksia. Opastuksien yhteydessä kerätty palaute oli pääosin myönteistä, oppaita kehuttiin ja toivottiin lisää vastaavanlaisia opastuksia. Syiksi, miksi queer-opastuksia tarvitaan (taide)museoihin, ilmoitettiin mm., että halutaan ”uusia näkökulmia kulttuurihistoriaan ja tuttuihin teoksiin, lisää tietoa, ajattelemisen ja kuvittelemisen aiheita”, ”taide-esineiden historiasta ei tavallisella homokävijällä [ole] mahdollisuutta löytää itseään kiinnostavaa tietoa” ja että queer-opastus ”[o]soittaa todellisuuden ja taidekentän moniarvoisuutta”. Oman HLBTI-historian näkyminen museossa todettiin tärkeäksi mm. siksi, että ”queer-historia on osa kulttuuria ja historiaa, osa joka ei pääse usein esille” ja ”[j]os queerista ei kerrota, se häivytetään sieltäkin minne se kuuluu”.

Queer-opastuksen kautta vanha, tuttu teos voi saada asiantuntevan oppaan avulla uusia ulottuvuuksia sekä antaa katsojalle uusia samaistumispintoja. Queer-opastus ei vaadi suuria resursseja, sen voi toteuttaa osana perusopastusta ja se tulisi olla suunnattu kaikille. Queer-opastuksen kautta voi myös tavoittaa uusia kävijöitä – esim. Sinebrychoffin taidemuseon opastuksen osallistujista ainakin puolet ilmoittivat olevansa ensimmäistä kertaa Sinebrychoffin taidemuseossa.

Queer-opastuksien palautekyselyssä tuli esiin paljon ehdotuksia siitä, miten taidemuseot voisivat huomioida sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Tärkeintä on huomioida queer-näkökulmia ostaessa taideteoksia, kartutettaessa kokoelmia ja suunniteltaessa näyttelyitä. Queer-teema toivottiin myös luontevaksi osaksi sekä perusnäyttelyitä että suurelle yleisölle suunnatuita näyttelyitä. Keinoiksi ehdotettiin myös paneelikeskustelut ja muita tapahtumia, työpajoja, tietopaketteja, ohjelmia nuorille sekä audio-oppaita. Toivottiin, että queer-näkökulma lisättäisiin kotisivuille, esitteisiin, julkaisuihin, sisältöihin ja kuvituksiin.

Tiedotus sekä näyttelyistä ja kokoelmista kertovat materiaalit ovat opastuksien lisäksi hyviä tapoja aloittaa oman museon kokoelmien moniäänisyyden esittäminen.

Valtion taidemuseo jatkaa kesällä aloitettua projektia lisäämällä Queer-reitin Taidekokoelmat -verkkopalveluun. Queer-reitin on käsikirjoittanut Juha-Heikki Tihinen. Tervetuloa tutustumaan queer-reittiimme vuoden 2013 alussa!

Teksti • Rita Paqvalén, projektipäällikkö, Kulttuuria kaikille -palvelu, Valtion Taidemuseo

* HLBTI = homoseksuaalinen, lesbo, biseksuaalinen, transsukupuolinen ja intersukupuolinen

 

Lähde

Steorn, Patrik, ”Queer in the museum: Methodological reflections on doing queer in museum collections”, Lambda nordica 3–4/ 2010.

 

Kommentoi