Kokoelmien kartuttaminen ja hallinta ovat museoiden perustehtäviä. Viime vuosina kokoelma-asiat ovat olleet esillä monissa eri muodoissa: museokenttä on aktivoitunut laajaan kokoelmapoliittiseen yhteistyöhön TAKO-hankkeessa ja eri puolille Suomea on noussut tai nousemassa yhteisvoimin toteutettuja kokoelmakeskuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut kokoelmien digitointia erityisesti Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen edistämiseksi ja hanke on edennyt asiakasliittymän pilotointivaiheeseen. Edellä mainitut toimenpiteet ovat tuoneet esiin digitaalisen kokoelmahallinnan ja sen kehittämisen merkityksen sekä vahvistaneet museokentän yhteistyötä kokoelmien säilyttämiseen, liikkumiseen, tuntemiseen, tutkimiseen, kartuttamiseen ja saatavuuteen liittyvissä kysymyksissä. Kansallinen digitaalinen kirjasto on myös osoittanut, että museoiden nykyinen digitaalisen kokoelmahallinnan arkkitehtuuri ja infrastruktuuri eivät ole riittävän kehittyneitä vastaamaan nykyisiin ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Museo 2015 -hanke ja hankkeen tavoitteet

Museo 2015 -hanke perustettiin museoiden kokoelmahallinnan kehittämiseksi. Museo 2015 on Museoviraston yhteistyössä Valtion taidemuseon ja Suomen museoliiton kanssa johtama museoiden yhteishanke, jolla on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus. Hankkeen keskeinen tehtävä on yhtenäistää museoiden kokoelmahallinnan ydinprosesseja ja työtapoja. Tavoitetta tukevat hankkeessa toteutettavat kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri, yhteiset luettelointiohjeet koko museosektorille ja kokoelmatyön prosessikuvaukset. Hankkeessa luodaan myös edellytyksiä siirtymiselle uuteen, yhteiseen kokoelmahallinta-järjestelmään.

Museo 2015 -hanke tuottaa keskitetyn kokoelmahallinta-järjestelmän vaatimusmäärittelyn vuoden 2012 aikana yhteistyössä museoiden kanssa. Vaatimusmäärittelyistä voidaan edetä hankintaan vuonna 2013. Uuden järjestelmän pilotointi on tarkoitus aloittaa vuoden 2014 aikana. Mikäli koko sektorin vaatimukset täyttävä järjestelmä löytyy ja se todetaan pilotoinnin kautta käyttökelpoiseksi, järjestelmällä on tarkoitus siirtyä tuotantoon vuonna 2015.

Kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri on kuvaus museoiden kokoelmiin liittyvään tietoon linkittyvistä toiminnoista ja toimijoista, tietovirroista, erilaisista kokoelmatyöhön liittyvistä prosesseista ja esimerkiksi tietojärjestelmistä. Kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuurin tavoitteena on parantaa tietojen ja järjestelmien yhteen toimivuutta sekä hyödyntää informaatioteknologiaa entistä monipuolisemmin kokoelmahallintatyössä. Kokonaisarkkitehtuuri perustuu museoiden kokoelmahallinnan nykytilan kuvaukselle ja tulee sisältämään myös näkemyksen tavoitetilasta, kehittämispolusta ja tulevaisuuden toimintaympäristöstä.

Hankkeessa tehtävän luettelointityön tavoitteena on yhdenmukaistaa ja rikastaa luettelointia ja luettelointikäytäntöjä. Nykyiset luettelointikäytännöt tuottavat kokoelmista hyvin erimuotoista ja -laatuista luettelointitietoa, jonka siirtäminen yhdenmukaisena esimerkiksi Kansalliseen digitaaliseen kirjastoon on erittäin haasteellista. Yhteisiä luettelointikäytäntöjä ja -ohjeita on kaivattu jo pitkään. Hankkeessa tuotetaan museoille ohjelmistoista riippumattomat, standardeja noudattavat luettelointiohjeet. Luettelointityön selventämiseksi laaditaan myös luetteloinnin prosessikuvaukset.

Yhteistyöstä voimaa

Hanketta ei voida jalkauttaa kattavasti ilman laajaa yhteistyötä museoiden kanssa, koska kokoelmahallinnan uudistukset tulevat koskettamaan koko museosektoria. Tämä edellyttää, että museoiden näkemykset otetaan huomioon ja museoille tarjotaan myös konkreettisia mahdollisuuksia osallistua hankkeen työskentelyyn ja tulosten kommentointiin. Museo 2015 -hankkeen toimintaedellytykset ja asiantuntemus nousevat työryhmistä, jotka koostuvat museoalan ammattilaisista. Hankkeella on johtoryhmä, jonka jäsenet edustavat Museovirastoa, Valtion taidemuseota ja Suomen museoliittoa. Hankkeen alkuvaiheessa perustetaan luettelointi- ja kokonaisarkkitehtuurityöryhmät. Kiinnostus hanketta kohtaan on ollut laajaa, koska sen on koettu vastaavan museokentän tarpeeseen edetä kokoelmahallinnan joskus kovin yksinäisestä puurtamisesta laajaan yhteishankkeeseen, jossa melko nopealla aikataululla pyritään luomaan konkreettiset edellytykset museoiden kokoelmayhteistyölle, sekä helpottamaan tavoitteita Suomalaisen kulttuuriperinnön tietovarantojen yhteiskäyttöisyydelle.

Työryhmien lisäksi museoammattilaiset voivat osallistua kommenttiryhmiin ja antaa asiantuntemuksensa kommentoinnin ja keskustelun kautta työryhmien käyttöön. Hankkeen aikana järjestetään seminaareja ja esittelytilaisuuksia eri puolilla Suomea ja hankkeen vaiheista tiedotetaan mm. sähköpostilistoilla, verkkosivuilla ja hankkeen yhteisellä verkkotyöskentelyalustalla. Museoiden henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuus osallistua uuden järjestelmän vaatimusmäärittelyyn ja järjestelmä-toimittajille on tarkoitus järjestää ohjelmistojen esittelytilaisuuksia vuoden 2012 aikana. Museo 2015 -hankkeen tavoitteena on tuottaa yhdessä ja yhteistyössä arvokasta ja käyttökelpoista osaamista koko sektorin käyttöön. Verkostoitumalla ja yhdessä toimien on mahdollista saada parempia tuloksia koko museosektorin, kokoelmahallinnan ja kulttuuriperintömme hyväksi.

Teksti • Katri Vuola, projektisuunnittelija, luettelointikoordinaattori Leena Furu ja projektipäällikkö Mikael Vakkari, Museo 2015 -hanke.

• Museums and the Web 11.-14.4.2012 San Diego, USA  http://www.archimuse.com/mw2012/pdfs/mw2011-call.pdf
• The International Committee for Documentation of the International Council of Museums (ICOM-CIDOC) CIDOC2012 – Enriching Cultural Heritage Conference 10.-14.6.2012 Helsinki          http://www.cidoc2012.fi/
• LIBER (Association of European Research Libraries) 41st Annual Conference 27.-30.6.2012 Tartto      http://www.libereurope.eu/
• Digital Humanities 2012 16.-22.7.2012 Hampuri http://www.dh2012.uni-hamburg.de/
• IFLA (The International Federation of Library Associations and Institutions) Libaries Now! – Inspiring, Surprising, Empowering – WLIC 2012 11.-16.8.2012 Helsinki  http://www.ifla2012.fi/
• ICA International Council on Archives Congress 2012 20.-25.8.2012 Brisbane, Australia                    http://www.ica2012.com/
• IGeLU Conference – International Group of Ex Libris 11.-13.9.2012 Zürich                                                            http://igelu.org/
• The 10th Triannual Nordik Committee for Art History Conference NORDIK 2012 24. – 27.10.2012 Stockholm  http://nordicarthistory.org/conference
• Bibliotheca Baltica 25.-26.10.2012 Tallinna  http://baltica.lnb.lv/symposiums/

Taiteellisen tunnelmallista joulua!

Teksti • Anna-Maria Wiljanen, viestintäpäällikkö, Valtion taidemuseo. Wiljanen valmistelee väitöskirjaa aiheesta Önningeby konstnärskoloni och de sociala nätverken.
Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi

But what about the art museum professionals? How should we prepare ourselves for the new year? By focusing on audience or participants according to Jim Richardson. He claims in his article The audience is dead – let’s talk participants instead. Today’s audience is not just a group of passive spectators but people that are actively involved in the digital world and want to participate in the museum world no matter whether it’s about a new exhibition or a marketing campaign. Yorkshire’s favourite paintings is an excellent example of this. The public was asked to join this marketing campaign by telling stories about their favourite painting. The prize was a replica of ones favourite painting. All in all 400 people participated in the competition. The stories lived on in social media and the campaign website was visited by thousands of people. Read more about the campaign.

This Lasuuri focuses also on audiences. Anu Niemelä’s article about the visitor survey of Museum of Contemporary Art Kiasmas ARS 11 –exhibition as well as Marjatta Levanto’s and Tanja Karpasto’s articles – all refer to the importance of different kind of audiences and museum spaces. Maybe the slogan for next year could simply be for the best of the audiences!

You can send your ideas and suggestions concerning Lasuuri to this email address:  lasuuri(at)fng.fi

Wish you a wonderful christmastime and a happy new year!

Anna-Maria Wiljanen

editor-in-chief

Communication manager, Finnish National Gallery

År 2012 kommer att bli ett händelserikt år. Helsingfors börjar sitt år som världens designhuvudstad. Det rör sig inte enbart runt huvudstaden, utan  tilltalande konstutställningar ordnas runt omkring i landet – någonting för var och en!Hur borde konstmuseiprofessionella förbereda sig för det kommande året? Genom att fokusera på publiken, eller rättare sagt på deltagarna, såsom Jim Richardson hävdar i sin artikel The audience is dead – let’s talk participants instead. Enligt Richardson kan man inte längre tala om passiva åskådare utan om aktiva deltagare som lever ett digitalt liv och vill delta i allt som pågår i museerna, vare sig tal om en ny utställning, en marknadsföringskampanj eller en web plats. Richardson tar Yorkshire’s favourite paintings –kampanjen som ett exempel där man inte fokuserade på den enastående konsten utan på den personliga erfarenheten. Museibesökarna fick berätta historier om sin favoritmålning. Dessa historier spred sig i sociala media och antalet klickar på web platsen kunde räknas i flera tusen. Över 400 ivriga deltog i tävlingen där de fem bästa belönades med en replika av sin favoritmålning. Mera om Yorkshire’s favourite paintings –kampanjen här.

Museibesökarna står i fokus även i detta Lasuuri nummer där man behandlar bland annat besökarenkät av Kiasmas ARS 11. Nina Simons The Participatory Museum är som lästips. Även Marjatta Levantos och Tanja Karpastos artiklar är förknippade med olika slags museibesökare. Kanske nästa års fokus borde ha samma motto som Teemadagar 2012 – för publikens bästa!

Vi hoppas att Du som läsare skickar dina idéer och förslag till adressen lasuuri(at)fng.fi

En stämningsfull och avkopplande jul och ett riktigt gott nytt år!

Anna-Maria Wiljanen

chefredaktör

Kommunikationschef, Statens konstmuseum

Järjestäjä: Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys, Valtion taidemuseo

Paikka: Ateneumin taidemuseo ja Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki

Aika: 15. – 17.2.2012

YLEISÖJEN PARHAAKSI!

Taidemuseoalan teemapäivät järjestetään kymmenennen kerran jälleen helmikuussa. Kolmipäiväisillä teemapäivillä keskitytään taidemuseoiden yleisöihin ja kävijöihin.

Aihetta tarkastellaan uusimman tutkimustiedon valossa ja keskustellaan kotimaisten ja ulkomaalaisten asiantuntijoiden johdolla siitä, mitkä ovat museoiden yleisötyön haasteet ja mahdollisuudet.Seminaari tarjoaa näkökulmia ja työvälineitä yleisölähtöiseen ja osallistavaan taidemuseotyöhön niin yritysyhteistyön, palvelumuotoilun kuin näyttelysuunnittelunkin näkökulmista. Ohjelma on suunnattu taide- ja kulttuurihistorian museoissa työskenteleville, mutta myös muille museotyön kehittämisestä kiinnostuneille toimijoille sekä opiskelijoille. Teemapäivät järjestetään nyt kymmenennen kerran.

Varaa paikkasi ajoissa!Ilmoittaudu 31.1.2012 mennessä oheisen linkin kautta.

Lisätietoja: Helka Ketonen, KEHYS, teemapaivat(at)fng.fi, puh. 09 173 361

Kuva: VTM/KKA/Jenni Nurminen

Kuvataiteen keskusarkiston 20-vuotistoiminnan juhlajulkaisu keskittyy arkiston omiin aineistoihin. Ajoitus on loistava, sillä juuri tällä hetkellä kansainvälinen tutkimus peräänkuuluttaa arkistojen tehtävien ja historiallisen muotoutumisen ymmärrettäväksi tekemistä. Kuvataiteen keskusarkiston muotoutumisen historia ulottuu 1800-luvulle, jolloin vuonna 1846 perustettu Suomen Taideyhdistys alkoi kerätä kuvataiteen lisäksi painotuotteita, valokuvia ja taiteilijakirjeitä kokoelmiinsa. Nykyisin Kuvataiteen keskusarkisto toimii osana Valtion taidemuseota (perustettu 1990), ja siitä on vuosien myötä tullut taidehistoriallisen tutkimuksen keskusarkisto.

Kuvataiteen keskusarkiston taiteilijakirjeitä, arkistoja ja kokoelmia esitellään yhdentoista asiantuntijakirjoittajan voimin. Ulla Vihanta analysoi Skoonesta Porvooseen muuttaneen Johan Knutsonin (1816–1899) maalausta Näkymä Porvooseen taiteilijan ateljeesta (1840). Vihanta kirjoittaa, että Kuvataiteen keskusarkistossa on vain kahdeksan Johan Knutsonin Suomen Taideyhdistyksen intendentti B. O. Schaumanille 1874–1884 kirjoittamaa kirjettä. Puuttuvien arkistojen lisäksi ovat sentään säilyneet taideteokset, jotka mahdollistavat tulkintoja. Helena Hätösen arkistotutkimuksen perusteella taidemaalari Ida Silfverberg (1834–1899) suoritti taideopintoja Dresdenissä, mikä on aivan uusi tieto Silfverbergistä. Elina Heikka osoittaa artikkelissaan, miten tutkija on käytettävissä olevien lähteiden armoilla. Hänen esimerkkinään ovat Gunnar Berndtsonin Almée-teoksen syntyvaiheen kirjeet. Hän osoittaa, miten kirjeet, joita tutkimus ei aiemmin ole tällä tavoin hyödyntänyt, mahdollistavat uusia tulkintoja. Juha Ilvas nostaa esiin Kuvataiteen keskusarkiston yhden merkittävän oston; esimerkkinä on Akseli Gallen-Kallelan ja norjalaisen Carl Dörnbergerin nuoruudenaikainen kirjeenvaihto, jota eivät puolisot tai sukulaiset ole tarkistaneet. Marjatta Levanto pohtii Hugo Simbergin henkilöarkiston muotoutumista, arkisto on suvun ja perheen tietoisen vaalimisen tulos. Hän pohtii samalla seulonnan, mahdollisen sensuroinnin ja yksityisyyden suojelun vaikutuksia arkistojen muotoutumiseen. Iliana Mejias-Ojajärvi kertoo arkistomatkoistaan Pietariin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaistaiteilijoiden arkistoaineistojen jäljillä. Arkistotyön tuloksena mm. Magnus Enckell, Juho Rissanen, Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt saavat lisäinformaatiota. Mielenkiintoinen detalji on sekin, että Ilja Repinin arkistossa on Eino Leinon runon Pyhä Volga venäjännös. Olli Valkonen valottaa Aimo Tukiaisen muistikuvia ”Saunalahden taiteilijaseurasta” ja Viipurin vuosista Felix Nylundin opissa. Hän käsittelee mm. Sotilaan pää -veistoksen taustoja. Maritta Mellais tarkastelee Erkki Sakari Heinosen uran alkuvaiheen omakuvaa kirjeiden, päiväkirjojen ja muun arkistoaineiston valossa. Mellais kirjoittaa myös Erkki Kurenniemen erikoislaatuisen arkiston järjestämiseen ja käytettävyyteen liittyvistä kysymyksistä. Veikko Pakkasen Kuvataiteen keskusarkiston painokuvakokoelman historia jakaa informaatiota mm. kuvituksen ja taidehistoriallisen tutkimuksen käytännöistä. Lopuksi Irmeli Isomäki esittelee kuvataiteen kirjaston ja lehtileikekokoelmien synnyn, kehityksen ja nykytilan. Arkisto ja kirjasto toimivat tärkeänä taidehistoriallisen ja muunkin tutkimuksen infrastruktuurina, ne luovat apuvälineitä ja edellytyksiä tutkimukselle ja tiedon tavoittamiselle.

Kirjan nimi ”Muisto” on monimerkityksinen. Se voi viitata 1800-luvun historismin tavoin arkistoon muistamisen paikkana, mikä ei ole aivan ongelmatonta. Toisaalta ”Muisto” viittaa mahdollisuuksiin, joita arkisto voi tarjota tutkimukselle. Arkisto viittaa niin yksityiseen kuin julkiseenkin muistoon. Kirjassa arkistoasiantuntijat haastavat muita tutkijoita arkistotyöhön ja oikaisevat tutkimuksen virheellisiä tulkintoja omilla arkistolöydöillään. Hanna-Leena Paloposken huolellinen toimitustyö lisää kirjan antia ja luettavuutta. Vain takakansiteksti jää puuttumaan, mutta sitähän eivät kaikki lukijat aina kaipaakaan. Kokonaisuudessaan kirjan artikkelit avaavat kaivattua tutkimustietoa siitä, milloin, miten ja kenen toimesta Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmat ovat syntyneet ja miksi.

Muisto. Taiteilijakirjeitä, arkistoja ja kokoelmia. Toimittanut Hanna-Leena Paloposki. Helsinki: Valtion taidemuseo. Kuvataiteen keskusarkisto, 2010. 208 s. Kuv. (Kuvataiteen keskusarkisto: 19) 978-951-53-3298-1

Teksti • Ulla-Maija Peltonen, dosentti, arkistonjohtaja, Suomen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Jenni Nurminen

El Anatsui: Waste Pipes II (2011) Säilykemaitotölkin kansia, kuparilanka Milk tin lids, copper wire installaatio. Kuvassa taiteilija työskentelee. Rakentaminen. Ripustus. Pystytys. Kiasma, ARS 11. Kuva: VTM/KKA/Petri Virtanen

Idea tarkastella tilaa itsenäisenä osana näyttelykokonaisuutta syntyi keväällä 2008, jolloin sain korkeakouluharjoittelun yhteydessä tilaisuuden tunnelmoida päivittäin Ateneumin rakennuksessa. Kaulassa roikkunut henkilökortti mahdollisti uusia reittejä näyttelyvieraana tutuksi tulleisiin saleihin, joihin avautui nyt uudella tavalla kiinnostusta herättäviä näkymiä. Mitä, jos antaisinkin näyttelyn arkkitehtoniselle hahmolle pääroolin tilasuunnittelua käsittelevässä lopputyötutkielmassani? Alkukartoitus osoitti, että pelkästään näyttelyn tilaa ja visuaalista ilmettä koskevia tutkimuksia ei löytynyt, mikä johti minun ilokseni antoisaan yhteistyöhön Kehyksen kanssa.

Ryhdyin keräämään suurella mielenkiinnolla aineistoa opinnäytetyötäni varten perehtyen taidemuseon koko näyttelysuunnitteluprosessiin, jonka yhtenä osa-alueena on näyttelyarkkitehtuuri. Valtion taidemuseossa tehdyt kävijätutkimukset sekä tuore museovieraan prosessikuvaus yhdessä muun taidemuseoalan laajan kirjallisen tuotannon kanssa muodostavat teoreettisen pohjan näyttelyn tilaa ja visuaalista ilmettä tarkastelevalle tutkielmalleni.

Pragmaattiseen ajatteluun tottuneena suunnittelijana pureudun näyttelyn tilasuunnitteluun hyvin käyttäjälähtöisesti, jaottelen suunnitteluvaiheet erillisiksi osa-alueiksi ja analysoin jokaista suunnitteluvaihetta erikseen.

Luovassa työssä usein vaikeinta on luopua joistain itselle tärkeiksi tulleista ideoista ja löytää tekemiselle fokus. Tilan rooli taidenäyttelyssä keskittyy näyttelysuunnitteluun taidemuseon kontekstissa ja pääasiassa kansallisella tasolla.

Sana ja muoto

Näyttelysuunnittelu on kokonaisvaltainen prosessi, josta on loppukädessä mahdotonta erottaa sanaa ja muotoa toisistaan. Otin tutkielmani alkumetreillä rohkean askeleen ja purin näyttelysuunnitteluprosessin neljään osaan lähinnä siksi, että pystyisin määrittelemään mihin oma asiantuntemukseni ulottuu ja mikä erottaa tämän tutkielman muista näyttelysuunnittelua koskevista tutkimuksista. Asetin tutkielmani keskiöön tilan, jonne teoskokoelma asetetaan esille. Irrotin hetkeksi sisältösuunnittelun ja tilasuunnittelun toisistaan tasavertaisille positioille näyttelytilaan nähden.

Molemmissa suunnitteluprosessin vaiheissa määritellään intentio, jokin pyrkimys, jonka avulla näyttelykävijälle tuotetaan mahdollisimman kokonaisvaltainen ja onnistunut kävijäkokemus. Sisältösuunnittelu päättää näyttelyn teosvalinnoista ja määrittelee näyttelyn pääviestin. Näyttelyarkkitehtuurilla pyritään vahvistamaan tätä viestiä ja kuljettamaan näyttelyn sanomaa tilassa.

Keskityn tässä tutkielmassani tarkastelemaan erityisesti ihmisen ja tilan välistä vuorovaikutusta. Otin tavoitteekseni selvittää kuinka paljon taidenäyttelyn tilajärjestelyt, näyttelyarkkitehtuuri ja visuaalinen ilme vaikuttavat kävijäkokemukseen ja millaisin keinoin näyttelyn sisältö toteutuu optimaalisesti sille suunnatussa tilassa. Lopputuloksen tulisi olla harmoninen, selkeästi hahmotettavissa oleva kokonaisuus, jossa näyttelyn arkkitehtoninen hahmo on sopusoinnussa näyttelyn sisällön kanssa. Hyvin toteutetussa näyttelyssä on mahdotonta irrottaa sisältöä ja muotoa toisistaan.

Huippua

Olen jakanut tutkielmani Tilan rooli taidenäyttelyssä kolmeen osaan, joissa tarkastelen sisältösuunnittelua, tilasuunnittelua ja lopuksi vertaan näyttelysuunnittelun intentiota toteutuneeseen kävijäkokemukseen. Osaltaan tähän jakoon vaikuttaa se, että näyttelyn dramaturgia on yksi tutkielmani keskeisimmistä aiheista, joten perinteinen Aristoteleen Runousopin mukainen alku, keskikohta ja loppu -rakenne näkyy myös tämän lopputuotteen formaatissa.

Ei ole sattumaa, että tilasuunnittelu on asemoitunut tekstiaineiston keskimmäiseen osaan, jonne sijoittuu henkilökohtainen huippu-kohtani näyttelysuunnittelussa. Pyrin tässä tutkielmani keskimmäisessä osuudessa ottamaan huomioon kaikki tilasuunnittelun vaiheet ja ne osa-alueet, jotka näyttelyarkkitehtuuria suunniteltaessa tulisi tietää ja tuntea. Polun tamppaaminen on ollut haastava, mutta mieleinen tehtävä.

On ollut ihan huippua, että sain opinnäytetyön muodossa mahdollisuuden kerätä arvokasta tietoa näyttelysuunnittelun vaiheista ja koota tilasuunnittelun osa-alueet keskitetysti yksien kansien väliin.

Kokeneiden näyttelyarkkitehtien haastattelut avaavat kiinnostavan perspektiivin erilaisiin tapoihin tarkastella näyttelykokonaisuutta vaihtuvista lähtökohdista. Näyttelykävijöiden haastattelut puolestaan edustavat loppukäyttäjän näkökulmaa kokonaisvaltaisessa suunnitteluprosessissa.

En osannut etukäteen arvata miten otollisen ympäristön taidemuseo voisi tarjota mielenkiintoisille keskusteluille ennalta täysin vieraiden ja sattumavaraisesti yleisön joukosta poimittujen ihmisten kanssa. Uskoisin juuri kävijähaastatteluiden olleen minulle henkilökohtaisesti suurin uusi kokemus tämän opinnäytetyöni osalta.

Yhteenvedoksi

Tilan rooli taidenäyttelyssä on eräänlainen perusteos näyttelyn tilan ja visuaalisen ilmeen suunnittelusta ja vastaanottamisesta. Voidaksemme luoda jotain uutta ja innovatiivista, tulisi ensin tietää tarkoin miten tähän hetkeen on tultu ja missä nyt juuri olemme.

On ilahduttavaa, miten paljon keskustelua opinnäytetyöni aihe on herättänyt ja kuinka tarpeelliseksi tilan vuorovaikutus osana kokonaisvaltaista näyttelykokemusta nähdään. Toivon todella, että Tilan rooli taidenäyttelyssä antaa sysäyksen eteenpäin kohti uudenlaisen, pelottoman ja edistyksellisten näyttelyarkkitehtuurin suunnittelua.

Nyt, kun tilasuunnitteluprosessi on pohjustettu perusasioilla, voisi miettiä seuraavaksi miten esimerkiksi vastaamme näyttelyissä lisääntyvän interaktiivisuuden tarpeisiin ja minkä muotoisia näyttelytilat voisivat olla arkkitehtoniselta hahmoltaan tulevaisuudessa.

Toivotan kaikille Lasuurin lukijoille Luovaa Vuotta 2012 designpääkaupunkivuoden hengessä!

Lue Tanja Karpaston tutkielma Tilan rooli taidenäyttelyssä.

Teksti • Tanja Karpasto

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto

Valtion taidemuseon Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys -yksikössä toteutetaan säännöllisesti syventäviä kävijätutkimuksia. Kehyksen syventävien tutkimusten sarja on jälleen täydentynyt; tällä kertaa tutkimuksen kohteena olivat Kiasman satunnaisten kävijöiden kertomukset käyntikokemuksistaan ARS 11 -näyttelyssä. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään vastauksia siihen, miksi tutkimukseen osallistuneet museokävijät tulivat Kiasmaan, mitä he odottivat käynniltään ja millä tavalla kävijöiden henkilökohtainen tausta ja museokäynnin sosiaalinen sekä fyysinen ympäristö muokkasivat käyntikokemusta. Tutkimuksen taustateoriana toimi amerikkalaisen museotutkija John H. Falkin teoria identiteetin merkityksestä käyntikokemukseen (Falk, John H. 2009. Identity and the Museum Visitor Experience. California: Left Coast Press).

Tutkimuskohteena satunnaiset kävijät

Syventävät kävijätutkimukset toteutetaan erilaisilla laadullisilla tutkimusmenetelmillä. ARS 11 -näyttelyssä toteutetussa tutkimuksessa tärkeimpänä aineistonkeruumenetelmänä toimivat kävijöiden haastattelut, jotka toteutettiin heti näyttelykäynnin päätteeksi. Kaikkiaan haastateltiin kahtakymmentä erilaista kävijää. Tutkimukseen osallistuneita kävijöitä yhdisti se, että he eivät olleet Kiasman vakituista yleisöä; tutkimuksessa haluttiin tavoittaa Kiasman satunnaiset kävijät.

Satunnaiset kävijät eivät kuitenkaan ole yksi yhtenäinen ryhmä; tutkimuksen 20 kävijää olivat demografisilta tekijöiltään, mielipiteiltään, kokemuksiltaan sekä tarpeiltaan hyvin erilaisia. Tutkimusta voitaisiinkin tarkastella kahtenakymmenenä erillisenä tarinana siitä, millä tavoin käynti ARS 11 -näyttelyssä on mahdollista kokea. Tutkimuksessa ei myöskään haluttu etukäteen tarkasti määrittää sitä, mitä satunnaisilla kävijöillä tarkoitetaan. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista kävijöistä oli Kiasmassa ensimmäisiä kertoja, mutta mukana oli myös muutama aktiivisempi kävijä.

Käynnin monet motiivit

John H. Falkin mukaan kävijät tulevat museoon tyydyttämään jotain sen hetkistä identiteettiin liittyvää tarvettaan (Falk 2009). Myös tutkimukseen osallistuneet museokävijät tulivat Kiasmaan monin eri tarkoituksin; he saattoivat tulla museoon tarjotakseen oppimiskokemuksia läheisilleen tai viettääkseen aikaa ystävän kanssa. Yhtälailla museoon saatettiin tulla, koska kävijä halusi kertoa tuttavilleen käyneensä Kiasmassa tai nähneensä esillä olevan suurnäyttelyn.

”Minä halusin nähdä tän rakennuksenkin, koska minä en oo käyny tässä sisällä. Mie tiesin, että täällä ei suoraa seinää oo. Niin se oli semmonen yks pointti tälle jutulle, että lähenpä käymään nykytaiteen näyttelyssä.” (Nainen, 51-vuotias, ensimmäinen kerta Kiasmassa)

Suurin osa tutkimuksen kävijöistä tuli ennen kaikkea katsomaan Nykytaiteen museo Kiasmaa; heille näyttelyiden sisällöillä ei ollut suurta merkitystä päätöstä tehtäessä, vaan tärkeämpänä motiivina saattoi esimerkiksi olla halu nähdä, miltä Kiasman tilat näyttävät sisältäpäin. Tosin tutkittavien joukosta löytyi myös niitä, jotka tulivat erityisesti katsomaan ARS-näyttelyä tai näyttelyn teemaa, Afrikkaa. Vaikka käyntiä oli mahdollisesti harkittu jo pidempään, lopulliset päätökset tehtiin hyvinkin nopeasti; konkreettiseen käyntiin johtaneina syinä saattoi olla esimerkiksi halu saada helpotusta helteeseen tai lomapäivään sopinut hetki.

Museokäynti – kolmen kontekstin kokonaisuus

”Ensin mulla oli vähän sillain, että ”no joo”. Mennään nyt sitten, ku on näin kuuma. Mennään vähän vilvottelemaan. Mulla oli semmonen mielikuva, että täällä on jotain ihan semmosia ihme vänkyröitä ja känkyröitä ja muuta. Se muuttu kyllä se mielikuva nytten. (Nainen, 62-vuotias, ensimmäinen kerta Kiasmassa)

Varsinainen museokäynti koostuu kolmesta eri ulottuvuudesta: henkilökohtaisesta, sosiaalisesta sekä fyysisestä kontekstista (Falk, John H. & Dierking, Lynn D. 1998. The Museum Experience. Washinton DC: Whalesback Books). Ensinnäkin kävijät tarkastelevat käynnin aikana kohdattua omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan. Esimerkiksi ARS-näyttelyihin, Kiasmaan ja nykytaiteeseen liittyvät mielikuvat vaikuttivat osaltaan siihen, miten käynti kokonaisuudessaan koettiin. Muutama tutkimuksen kävijöistä odotti ARS-näyttelyiden esittelevän ajankohtaista, uudenlaista ja jopa taiteen määritelmää horjuttavaa taidetta. Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ollut tarkkaa mielikuvaa siitä, mitä ARS-näyttelyt ovat, vaan mielikuvat liittyivät ennemminkin Kiasmaan ja ylipäänsä nykytaiteeseen. Osalla heistä oli myös ennakkoluuloja nykytaidetta kohtaan. Joidenkin kohdalla ennakko-odotukset saattoivat muuttua käynnin aikana; esimerkiksi yksi nykytaiteeseen skeptisesti suhtautunut kävijä kohtasi näyttelyssä yllätyksekseen ymmärrettävää nykytaidetta.

Kävijöiden henkilökohtainen konteksti vaikutti myös esimerkiksi kävijöiden taustan, kiinnostuksen kohteiden ja muistojen kautta. Yhtymäkohdat omaan elämään saattoivat liittyä pieniin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi taideteoksessa käytettyyn materiaaliin tai lapsuuden muistoja mieleen palauttaviin aiheisiin.

ARS 11 -näyttelyn taideteokset ovat osa museon fyysistä kontekstia. Teokset herättivät kävijöissä paljon keskustelua; mieleen jäivät erityisesti teosten käsittelemät ajankohtaiset ja osin rankatkin aiheet. Myös teosten näyttävyyteen ja käytettyihin materiaaleihin kiinnitettiin huomiota, erityisesti jos ne poikkesivat jollain tavoin näyttelyn muista teoksista. Mieleen jääneet teokset koskettivat kävijöitä hyvin henkilökohtaisella tasolla, eivätkä kävijät aina osanneet pukea sanoiksi sitä, mikä teoksissa teki vaikutuksen. Kävijät tulkitsivat teoksia omasta kokemusmaailmastaan käsin, vaikka monelle nykytaideteokset näyttäytyvätkin eräänlaisina kuva-arvoituksina.

”Mä oon pitänyt Kiasmasta alusta asti. Musta tää on kertakaikkisen mahtava paikka. – – Valot, ja sitten se kaarten ja valon ikään kuin se dynamiikka mikä siitä tulee. Se on aika hieno. Täähän toimis ihan tyhjänä täysin ilman minkäänlaista taidetta.” (Nainen, 49-vuotias, käynyt aikaisemmin Kiasmassa muutamia kertoja)

Taideteosten lisäksi museon fyysinen ympäristö rakentuu esimerkiksi rakennuksesta ja sen tiloista erilaisine reittimahdollisuuksineen; osalle tutkimuksen kävijöistä Kiasman tilojen aistiminen ja kokeminen oli yhtä merkityksellistä kuin näyttelyssä esillä olevat taideteoksetkin. Rakennuksena Kiasma ei jättänyt ketään kylmäksi; mielipiteet rakennuksesta jakautuivat ihailusta pettymykseksi.

Museoihin liitetään usein erilaisia kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä, mikä vaikuttaa esimerkiksi siihen, millä tavoin siellä seurustellaan. Myös suurin osa tutkimuksen kävijöistä vältteli keskustelua näyttelytiloissa; monelle onkin tärkeää, että näyttely on mahdollista kokea ensiksi omassa rauhassaan, oman pään sisällä. Tästä huolimatta läheisen läsnäolo saattoi olla tärkeää.

Merkityksellinen vierailu

Se, mitä kävijät tulevat museosta hakemaan ja miten tämä tarve tulee tyydytetyksi, vaikuttaa koko käyntikokemukseen ja myös siihen, millaisia merkityksiä käynnille annetaan (Falk 2009). Koska kävijöiden tarpeet ovat hyvinkin erilaisia, myös käynniltä saadut merkitykset vaihtelevat kävijästä toiseen; merkityksellistä saattaa olla esimerkiksi läheisen ihmisen kanssa vietetty aika, rentoutuminen taiteen parissa, uuden kokemuksen saaminen tai oppiminen.

Tutkimusta tehdessä vahvistui ajatus siitä, ettei kävijöitä voida ajatella pelkästään jonkin tietyn ryhmän edustajina. Esimerkiksi tutkimuksen kohteena olleita satunnaisia kävijöitä ei voida tarkastella yhtenä ryhmänä. Ei voida olettaa, että satunnaiset kävijät kokisivat käyntinsä jollain tietyllä tavalla, sillä tällaista yhtenäistä ryhmää ei ole olemassakaan. Jokainen kävijä on yksilöllinen, ja erilaisiin demografisiin tekijöihin tai käyntikertojen tiheyteen perustuvat ryhmittelyt saattavat jopa kadottaa kosketuksen museokävijöihin.

Museoon tullessaan kävijöillä on monenlaisia erilaisia motiiveja ja intressejä; kävijöille tulisikin antaa mahdollisuus omanlaisensa kokemuksen rakentamiseen. Olisi tärkeää muistaa, että kävijät tulevat museoon itsensä eivätkä museon vuoksi!

Lue Anu Niemelän ARS 11 -näyttelyssä toteutettu syventävä kävijätutkimus Peltipurkkilonkeroita ja lehmänhäntäjuttuja.

Teksti • Anu Niemelä, FM, tutkija, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys

Mikä on yleisön suhde taidemuseoon?

Pohditaanpa näitä…

Kumminpäin tämä kysymys tulisi asettaa ja kenen siihen pitäisi vastata, molempien osapuolien varmaan, sekä yleisön että museon.

Kenellä tämä yleisösuhde on?

Museolla on suhde yleisöön: kävijöihin asiakkaisiin, kumppaneihin, sidosryhmiin, lähellä ja kaukana, paikallisiin asukkaisiin, kotimaisiin matkailijoihin ja ulkomaalaisiin turisteihin.

Yleisöllä on puolestaan joku suhde taidemuseoon. Suhde voi olla vakiintunut ja pitkäaikainen tai kenties se on vasta muodostumassa, uusi ja tuore.

Suhteen virittelyssä ja ylläpidossa molempien osapuolten tulee tuntea kumppaninsa ja elää sen mukaan Yleisön on tunnettava museonsa ja museon yleisönsä.

Yleisön suhde museon edellyttää museon tunnettuutta ja rakentuu yleisöjen aiemmista kokemuksista, tarjonnan kiinnostavuudesta ja ajankohtaisuudesta, palvelujen laadusta ja asiakasystävällisyydestä, saavutettavuudesta, osallistumisen mahdollisuuksista jne.

Museolle yleisösuhteen rakentaminen on jatkuva toimintoa, ei kerralla hoidettu homma. Se edellyttää missiota ja strategiaa yleisöjen parhaaksi, tahtotilaa yleisölähtöiseen toimintaan.

Sangen tuoreessa tutkimuksessa Arts Council England: Arts audiences insight

http://www.artscouncil.org.uk/media/uploads/pdf/arts_audience_insight_2011.pdf

esitellään vallan osuvia segmentointeja taideyleisöjen suhteen. Sieltä löytyy taidemuseoiden kannalta kiitollisesti sitoutuneet urbaanit taide-stailaajat ja perinteisemmät kulttuurimyönteiset kuluttajat, sekä hieman löysemmän suhteen omaavat huvituksia, muotia ja ystävyyttä arvostavien että  yhteisölliset ja perhekeskeiset joukot kuin syvälliset tutkimusmatkailijat, yhtälailla keski-ikäiset aktiiviharrastajat ja eläkeikäiset harrastajatyypit. Heikoin taideyleisösuhde on sitten makuukammarin pojilla ja muuten kotiin tai pieniin ympyröihin sidotuilla tai niillä, jotka syystä tai toisesta jäävät ulkopuolella (ei ole kiinnostusta, ei aikaa, ei varaa).

Tietoa yleisöistä löytyy niin alan kävijätutkimuksista kuin kulttuurin ja matkailun tilastoita ja tutkimuksista, vapaa-ajankäyttötutkimuksista, kuluttajabarometreistä, verkkopalvelujen käyttötilastoista jne.

Jokaisen museon asiakas- yleisöpalvelujen henkilökunnalla on myös valtavasti tietoa ja osaamista. Ovathan he päivittäin kosketus- ja rajapinnassa asiakkaiden kanssa.

Taidemuseoiden moninaisille yleisöille, tuolle joukolle kävijöitä, vakituisia, satunnaisia tai potentiaaleja, naisia, miehiä, yleisösuhde on kriittinen tekijä.

Yleisö on myös museolle kriittinen tekijä, ei vähiten taloudellisesta haastavina aikoina. Toimikaamme yleisöjen parhaaksi!

Teksti • Eija Liukkonen ma. kehitysjohtaja, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Kirsi Halkola