maaliskuu 2011

Perspektiiviä toimintakertomuksiin

Irmeli Isomäki | 1/2011

Suomen taideyhdistyksen kertomus 1900. Kuva Kuvataiteen keskusarkisto

Yli 25 vuotta sitten huomasin, että Suomen Taideyhdistyksen, siis Valtion taidemuseon edeltäjäorganisaation toimintakertomusten sarjassa oli häpeällinen aukko: Suomen taiteen ehkä kunniakkaimman vuoden 1900 suomenkielinen laitos puuttui. Kun syksyllä 2009 pääsin helsinkiläisen antikvariaatin varastoon, kauan kaivattu löytyi. Se oli päätynyt sinne Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston poistoista. Se on peräisin professori B. F. Godenhjelmin kirjastosta, elokuulta 1913. + lue lisää

maaliskuu 2011

Sulle salaisuuden kertoa mä voisin. Seminaari julkisuudesta ja tietosuojasta muistiorganisaatioille 28.1.2011

Työryhmä: Irmeli Isomäki,Helena Komulainen,Maritta Mellais,Hanna-Leena Paloposki,Susanna Sääskilahti | 1/2011

Tammikuun lopussa KAM-juridiikka-ryhmä järjesti Tieteiden talolla arkistoille, kirjastoille ja museoille suunnatun seminaarin julkisuudesta ja tietosuojasta. Jo etukäteen oli muistiorganisaatioista kyselty teemaan ja arkipäivän työhön liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Aiheen tärkeydestä kertoo se, että seminaari täyttyi hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisajan loppumista. Myös Kuvataiteen keskusarkistossa joudutaan usein tekemisiin erilaisten julkisuutta ja tietosuojaa koskevien kysymysten kanssa, ja niinpä meiltä oli seminaarissa viisi innokasta osallistujaa. Olemme koonneet tähän keskeisiä asioita päivän esityksistä.

+ lue lisää

maaliskuu 2011

Syventävät yleisötutkimukset museokävijöiden ja taidemuseoammattilaisten viestinvälittäjinä

Aura Kivilaakso | 1/2011

Tapauskohtainen syventävä yleisötutkimus avaa suoran väylän kävijöiden subjektiivisiin kokemusmaalimoihin. Kuva:Eino Saarela Rossi 2010.

Taidenäyttely on toimintojen tila monenlaisille käyttäjäryhmille. Näyttely on mahdollisuus niin museokävijöiden kuin taidemuseoammattilaisten tarpeiden toteuttamiselle. + lue lisää

maaliskuu 2011

Editorial 1/2011

Anna-Maria Wiljanen | 1/2011

A new year brings new ideas. The editorial board of Lasuuri reflected on theme/themes that would be interesting for museum professionals this year. We wanted to focus on one large issue and were unanimous that digisitation should chosen as theme for the whole year. It concerns us all and will serve the needs of citizens and science as well as culture and education not only in Finland but all over the Europe.

Europeana, the European Digital Library is a joint project of the European Commission and the European Union Member States. It constitutes a view of European cultural heritage. The Europeana portal is at http://www.europeana.eu and it’s key contents will be digitised materials of libraries, archives and museums. The National Digital Library project participates in the development of Europeana and will mediate metadata on Finnish materials to Europeana. But what does digitisation mean for sole museums? What are their expectations and what kind of difficulties do they face?

Lasuuri will during this year follow up different projects of digitisation and tell more about the musem professionals working with the projects.

The next inclusive reading package will be published before the summer and the last Lasuuri of this year will come out in November.

As always you can send your ideas and suggestions to lasuuri(at)fng.fi or comment on every article or blog which makes Lasuuri an excellent forum for discussion.

Enjoy reading!

Anna-Maria Wiljanen

editor-in-chief

Communications Manager, Finnish National Gallery

maaliskuu 2011

Ledare 1/2011

Anna-Maria Wiljanen | 1/2011

Det nya året medför ofta nya idéer och förslag för teman. Lasuuris redaktionsråd diskuterade i årets första möte, hurudana teman vi borde ta upp. Vi var överens om att ett tema som är högaktuellt, berör alla museer och vårt kulturarv, historiska dokument, böcker, byggnader, konstverk och deras konservering och fotografier skulle vara passligt. Årets tema handlar alltså om digitaliseringen vars uppgift är att tillgodose medborgarnas, vetenskapens, kulturens och undervisningens behov. Framförallt kan man med hjälp av digitaliseringen tillvarata och säkerställa långtidsbevaringen av vårt kulturarv för de kommande generationerna.

Digitaliseringens samarbetsprojekt mellan Europeiska kommissionen och medlemsstaterna i Europeiska unionen är Europeana http://www.europeana.eu som ger en inblick i det europeiska kulturarvet. Det nationella digitala biblioteket i sin tur förmedlar det finländska materialets metadata till Europeana. Vad betyder digitaliseringen för enstaka museerna? Vilka förväntningar och hurudana problem är förknippade med den?

Lasuuri följer med olika digitaliseringsprojekt under årets lopp och berättar om de museiprofessionella som arbetar med digitaliseringen. I denna Lasuuri behandlar vi ett seminarium som BAM*-juridikgruppen höll i slutet av januari om bland annat integritetsskyddet och sekretessbelagda handlingarna.

Nästa omfattande läsepaket om digitaliseringen kommer ut före sommaren och årets sista Lasuuri i november.

Du kan skickar idéer och förslag till lasuuri(at)fng.fi och kommentera alla artiklar och bloggar!

Trevliga läsestunder!

Anna-Maria Wiljanen

chefredaktör

Kommunikationschef, Statens konstmuseum

*) BAM är den fria översättningen av KAM och betyder Bibliotek-arkiv-museum (på finska Kirjastot-arkistot-museot)

maaliskuu 2011

Constantin Grünbergin valokuvaperintöä Kuvataiteen keskusarkistolle

Veikko Pakkanen | 1/2011

Wäinö Aaltosen pronssiveistoksen Jälleenrakennus (Usko tulevaisuuteen) paljastus Pohjoismaiden Yhdyspankin (nyk. Nordea) pääkonttorin pankkisalissa 8.1.1949. Valok. Constantin Grünberg. Kuvataiteen keskusarkisto.

Maan tunnetuimpiin museovalokuvaajiin 1950- ja 1960-luvulla kuuluneen Constantin Grünbergin perilliset lahjoittivat viime vuoden lopulla keskusarkistolle liki 1800 kuvataideaiheista mustavalkonegatiivia. Lahjoitus täydentää arkistossa jo olevaa useiden tuhansien kuvien Grünberg-kokoelmaa, joka saatiin niinikään lahjoituksena valokuvaajan puolisolta Renate Grünbergiltä jo 1969.

Sukutaustaltaan puoliksi baltialainen, puolittain italialaisen monarkkien ja siniveristen hovikuvaajan Charles Bergamascon jälkeläinen Constantin Grünberg (1891-1972) toimi Helsingissä ateljeekuvaajana sekä tilausperustalta useiden merkittävien museoiden kuten Ateneumin taidemuseon ja Helsingin kaupunginmuseon palveluksessa. Ateneumin 1950-1960-luvulla taltioidun taideteoskuva-aineiston pääosa on juuri Grünbergin kuvaama. Lahjoitukseen sisältyy myös arvokkaita dokumentteja pääkaupungin gallerioista ja niiden näyttelyistä.

Teksti • Veikko Pakkanen, amanuenssi, Kuvataiteen keskusarkisto

Kuva • Valokuvaaja Constantin Grünberg, Kuvataiteen keskusarkisto

maaliskuu 2011

Museoalalla kaivataan nyt vilkasta keskustelua

Anna-Maria Wiljanen | 1/2011

Suomalainen museoala elää melkoisen murroksen pyörteessä. Ajankohtaiset kysymykset, mm. toimintamäärärahojen jatkuvat leikkaukset, museoiden lakkauttaminen ja uusien suunnitteleminen herättävät kysymyksiä siitä, mihin suomalainen museoala oikeastaan on menossa. Kun tähän lisätään vielä demografisen kehityksen tuomat muutospaineet on selvää että museoammattilaisilla on nyt paljon pohdittavaa mm. millaiselta tulevaisuuden museon pitäisi näyttää? miten ja mihin suuntaan näyttelyohjelmistoa pitäisi muokata alati pienenevien toimintamäärärahojen puristuksessa? demografinen muutos koskee myös museoita, joten miten pysäyttää museoiden aivovuoto?

Kysymyksiä voisi esittää loputtomiin. Ei kannata kuitenkaan jäädä yksin pohdintojensa kanssa. Peräänkuuluttaisin avointa ja jatkuvaa museoiden tulevaisuuskeskustelua, jonka avulla on mahdollisuus vaikuttaa niihin linjauksiin, joita päättäjät tekevät. ICOM Suomen komitea, Suomen kansallismuseo/Museovirasto ja Suomen museoliitto ovat tätä kirjoitettaessa juuri lähettäneet museopostissa ilmoituksen Muutoksen tuulia museoalalla – keskustelutilaisuudesta museoammattilaisille 30.3.2011 klo 13-16 (Kansallismuseon auditoriossa). Tilaisuuden tavoitteena on keskustella, pohtia, ottaa kantaa ja kehitellä erilaisia ratkaisumalleja museoalan haasteisiin. Juuri tämäntyyppisten keskustelutilaisuuksien avulla herätetään julkista keskustelua. Lasuuri artikkelien ja blogien kommentointimahdollisuuden kautta voi puolestaan toimia keskustelufoorumina verkossa.

Keskustelemalla voimme vaikuttaa!

FM, VTM Anna-Maria Wiljanen on Valtion taidemuseon viestintäpäällikkö. Wiljanen valmistelee väitöskirjaa aiheesta Modernismens inverkan på Önningeby konstnärskoloni.

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi

maaliskuu 2011

Pääkirjoitus 1/2011

Anna-Maria Wiljanen | 1/2011

Uusi vuosi tuo usein mukanaan uusia ideoita ja teemoja. Niin tälläkin kertaa. Lasuurin toimitusneuvosto pohti vuoden ensimmäisessä kokouksessaan, millaisia teemoja Lasuurissa kannattaisi käsitellä. Olimme yksimielisiä teemasta, joka on kaikille museoille ajankohtainen, koskee meitä kaikkia ja kulttuuriperintöämme mm. historiaa valaisevia asiakirjoja, kirjoja, rakennuksia, taideteoksia ja niiden konservointia, valokuvia. Vuoden teemana on siis digitointi, joka palvelee paitsi erilaisia tiedontarpeita myös sisällöntuotantoa. Erityisesti sitä tarvitaan kulttuuriperinnön säilyvyyden turvaamiseksi tuleville sukupolville.

Digitoinnin yhteiseurooppalaisena hankkeena on Euroopan komission ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden Europeana-portaali http://www.europeana.eu, joka muodostaa näkymän eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Kansallinen digitaalinen kirjasto –hanke puolestaan välittää suomalaisten aineistojen metadataa Europeanaan. Mutta mitä digitointi merkitsee yksittäisten museoiden näkökulmasta? Mitä odotuksia ja minkälaisia ongelmia siihen liittyy?

Lasuuri seuraa vuoden aikana erilaisten digitointihankkeiden edistymistä sekä seuraa niiden parissa työskentelevien museoammattilaisten työtä kulissien takana. Tässä Lasuurin numerossa digitointia käsitellään perusteellisella katsauksella Sulle salaisuuden kertoa mä voisin? -julkisuus- ja tietosuojaseminaariin, jonka kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteinen KAM-juridiikkaryhmä järjesti tammikuun lopulla runsaslukuiselle kuulijakunnalle.

Seuraava muhkea lukupaketti julkaistaan ennen kesää ja vuoden viimeinen Lasuuri ilmestyy marraskuussa.

Voit lähettää tuttuun tapaan ideoita ja ehdotuksia osoitteella lasuuri(at)fng.fi ja kommentoida artikkeleita ja blogeja!

Miellyttäviä lukuhetkiä!

Anna-Maria Wiljanen

päätoimittaja

Viestintäpäällikkö, Valtion taidemuseo

maaliskuu 2011

Mietteitä asiakokonaisuudesta’ kokoelmakeskus’

Kirsti Harva | 1/2011

Sananen asiakokonaisuudesta ’kokoelmakeskus’, josta viime vuosina ja viime aikoina on puhuttu paljon, mm. Teemapäivillä ja viimeisimmässä Museo –lehdessä. Tampereelle on jo valmistumassa omansa, Satakuntaan suunnitellaan vielä laajempaa kokonaisuutta: koko maakunnan yhteistä kokoelmakeskusta.

Muistutan mieliin, että termi ’kokoelmakeskus’ keksittiin hämäykseksi kunnallispoliitikoille, kun oli käynyt selväksi, että ’museovarasto’ ei ole tarpeeksi mediaseksikäs tai oikeammin kaupunginvaltuustoseksikäs termi. Varastojen rakentamisen rahoittamisen porkkanaksi maalailtiin mielikuvia kokoelmanhoidosta ja yleisölle pääsystä kokoelmien äärelle, työnäytöksistä ja muusta kiinnostavasta.

Osan kokoelmakeskusperusteluista ymmärrän, osa on jäänyt minulle hämäräksi. Niin kuin nyt se, että miksi yleisö, joka ei käy museossa keskellä kaupunkia, näkisi kovasti vaivaa päästäkseen katsomaan kokoelmaa jonnekin kaupungin ulkopuolelle, jonne ei edes ole julkisia liikenneyhteyksiä, vieläpä kapeasti rajattuna ajankohtana.

Vaatii maailmanluokan arkkitehdin ja todellista wauwau-arkkitehtuuria, että yleisö saataisiin kaukana keskustasta olevaan kohteeseen. Eikä se takuuvarmasti onnistu silloinkaan.

Esimerkkinä avoimesta varastosta olkoon Sveitsissä sijaitseva Schaulager (googlatkaa schaulager, kuvat ovat hienoja). Rakennus sinänsä on jo arkkitehtuurinähtävyys. Siellä voi saada yksityisripustuksen erillishuoneeseen, jos tahtoo meditoida yhden tai muutaman teoksen äärellä. Periaatteessa. Olen päässyt kokeilemaan. Mutta jopa Sveitsin kaltaisessa raharikkaassa maassa konsepti ei toteudu ihan pilkulleen.

Kokoelmakeskuksia on perusteltu ’avoimina varastoina’. Turvallisuuden nimissä olisi toki parempi, jos mahdollisimman harvat (!) ihmiset tietäisivät, missä museovarastot sijaitsevat. Turvallisuuden kannalta on myös hataraa tämä ’kaikki munat yhdessä korissa’ -ilmiö. Että koko maakunnan museoesineet olisivat samassa osoitteessa. Entäs jos salama iskee sinne.

Tampereella hanketta perusteltiin yleisökyselyllä: ’halutaan nähdä hienoja tekstiilejä’. Ei niitä varastossakaan kovin helppo ole esitellä. Useimmiten ovat vieläkin rullattuina.

Tämä ei ole pelkästään sitä ’konservaattorit voivat vastustaa’ puhetta. Tämä on realismia.

On selvää, että museoiden varastot ovat muualla kuin museorakennuksissa, jotka sentään onneksi usein sijaitsevat kaupunkien keskustoissa. Ei tosiaankaan ole järkeä maksaa keskustan vuokria varastoista. Mutta ketkä työskentelevät ’varastolla’ ja ketkä ’museolla’ onkin sitten toinen juttu. Kokemukseni mukaan konservaattoreita, siinä missä muitakin näyttelyntekijöitä, tarvitaan juuri siellä, missä esineet ovat näytteillä. Kyllä ne varastossa pärjäävät melkein omin päin tai ainakin kohtuullisella huomiolla. Näyttelyn rakentaminen, sen esilläolon aikainen huolto ja ylläpito, tapahtuu museossa. Enpä tiedä montaakaan tapausta, jossa konservaattorit konservoisivat kokoelmaa muussa kuin esillepanon ja lainauksien priorisoimassa järjestyksessä.

Oikeasti: yleisön läsnäolo vaatii varastoilta tilaa, suojausta, siivoamista ja runsaasti henkilöresursseja. Jos sinne pääsee kerran kesässä kaksi pientä ryhmää, kannattaako puhua ’avoimesta varastosta’. Jotta vierailusta olisi kenellekään iloa, olisi varaston ’sisältö’ jotenkin rakennettava. Se taas syö niitä samoja vähiä resursseja, joilla näyttelyitä rakennetaan. Sahaammeko omaa oksaamme.

Tällä vuosituhannella, nyt kun digitointirahaa jaetaan museoille ämpärillä, on todella helppo avata kokoelmat yleisöjen nähtäviksi ja käyttöön – paljon halvemmalla ja paremmin kuin konsanaan ’avoimessa varastossa’.

Tiedostan katsovani tätä asiaa omasta kapeahkosta perspektiivistäni: ison museon ja erityisesti taidemuseon kulmalta. Monenlaisia museoita ja museovarastoja olen kuitenkin eloni varrella nähnyt ja kolunnut, Suomessa ja muualla ja jopa jotakin näkemästäni oppinut. Kulttuurihistoriallisissa museoissa tilanne on varmasti toinen: on helpompi päästää yleisöä rekien ja kärryjen ja paperikoneiden sekaan.

Voisimmeko kerrankin mekin, kuten poliitikot ikään, unohtaa vaalilupaukset ja vain rakentaa kunnon varastoja teosten säilyttämiseksi.

Keksisikö joku kokoelmakeskusta paremman perustelun museoiden varastojen rahoittamiseksi!

Ps.

En tunnusta olevani kyynikko (vaikka niin väittääkin kokoelmakeskus –termin keksijä), tylsä realisti vain. Jonkunhan pitää toppuutella, ettei liian villit ja vapaat ideat pääse museomaailmassa valloilleen.

Valtion taidemuseon johtava konservaattori FM Kirsti Harva on erikoistunut nykytaiteen konservointiin.

Teksti • Kirsti Harva, johtava konservaattori, Valtion taidemuseo

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi

maaliskuu 2011

Selvitys taidemuseoiden korkeakouluharjoittelijoista

Anu Niemelä | 1/2011

Valtion taidemuseon Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys -yksikössä toteutettu selvitys taidemuseoiden korkeakouluharjoittelijoista on juuri valmistunut. Selvityksessä tarkastellaan mm. korkeakouluharjoitteluihin liittyviä käytäntöjä, työtehtäviä sekä harjoitteluiden vaikutusta myöhempään työllistymiseen. + lue lisää