Mikä on taidemuseoiden yleisösuhde?

Mikä on yleisön suhde taidemuseoon?

Pohditaanpa näitä…

Kumminpäin tämä kysymys tulisi asettaa ja kenen siihen pitäisi vastata, molempien osapuolien varmaan, sekä yleisön että museon.

Kenellä tämä yleisösuhde on?

Museolla on suhde yleisöön: kävijöihin asiakkaisiin, kumppaneihin, sidosryhmiin, lähellä ja kaukana, paikallisiin asukkaisiin, kotimaisiin matkailijoihin ja ulkomaalaisiin turisteihin.

Yleisöllä on puolestaan joku suhde taidemuseoon. Suhde voi olla vakiintunut ja pitkäaikainen tai kenties se on vasta muodostumassa, uusi ja tuore.

Suhteen virittelyssä ja ylläpidossa molempien osapuolten tulee tuntea kumppaninsa ja elää sen mukaan Yleisön on tunnettava museonsa ja museon yleisönsä.

Yleisön suhde museon edellyttää museon tunnettuutta ja rakentuu yleisöjen aiemmista kokemuksista, tarjonnan kiinnostavuudesta ja ajankohtaisuudesta, palvelujen laadusta ja asiakasystävällisyydestä, saavutettavuudesta, osallistumisen mahdollisuuksista jne.

Museolle yleisösuhteen rakentaminen on jatkuva toimintoa, ei kerralla hoidettu homma. Se edellyttää missiota ja strategiaa yleisöjen parhaaksi, tahtotilaa yleisölähtöiseen toimintaan.

Sangen tuoreessa tutkimuksessa Arts Council England: Arts audiences insight

http://www.artscouncil.org.uk/media/uploads/pdf/arts_audience_insight_2011.pdf

esitellään vallan osuvia segmentointeja taideyleisöjen suhteen. Sieltä löytyy taidemuseoiden kannalta kiitollisesti sitoutuneet urbaanit taide-stailaajat ja perinteisemmät kulttuurimyönteiset kuluttajat, sekä hieman löysemmän suhteen omaavat huvituksia, muotia ja ystävyyttä arvostavien että  yhteisölliset ja perhekeskeiset joukot kuin syvälliset tutkimusmatkailijat, yhtälailla keski-ikäiset aktiiviharrastajat ja eläkeikäiset harrastajatyypit. Heikoin taideyleisösuhde on sitten makuukammarin pojilla ja muuten kotiin tai pieniin ympyröihin sidotuilla tai niillä, jotka syystä tai toisesta jäävät ulkopuolella (ei ole kiinnostusta, ei aikaa, ei varaa).

Tietoa yleisöistä löytyy niin alan kävijätutkimuksista kuin kulttuurin ja matkailun tilastoita ja tutkimuksista, vapaa-ajankäyttötutkimuksista, kuluttajabarometreistä, verkkopalvelujen käyttötilastoista jne.

Jokaisen museon asiakas- yleisöpalvelujen henkilökunnalla on myös valtavasti tietoa ja osaamista. Ovathan he päivittäin kosketus- ja rajapinnassa asiakkaiden kanssa.

Taidemuseoiden moninaisille yleisöille, tuolle joukolle kävijöitä, vakituisia, satunnaisia tai potentiaaleja, naisia, miehiä, yleisösuhde on kriittinen tekijä.

Yleisö on myös museolle kriittinen tekijä, ei vähiten taloudellisesta haastavina aikoina. Toimikaamme yleisöjen parhaaksi!

Teksti • Eija Liukkonen ma. kehitysjohtaja, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Kirsi Halkola

Kevään keskustelut ja puheenaiheet museokentällä ovat kiinnittyneet muutosten tuuliin ja uusien toimintamallien ja –suunnitelmien virittelyyn. Monessa asiassa ja useista eri näkökulmista on yhdessä tekemisen merkitys positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi noussut esille.

Antoisat aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut ovat takana ja aika näyttää neuvottelujen annin hyödyntämisen toiminnan kehittämisessä ja resurssoinnissa. Verkostoituminen ja yhteisten painopisteiden löytäminen korostuvat alueellisen toiminnan tavoitteissa, hyvä niin. Laajapohjainen yhteistyö, hyvinvoinnin edistäminen, kulttuuriperintokasvatus sekä tiedon saatavuus ja tiedon välittäminen korostuvat monin eri tavoin museoiden suunnitelmissa.

Museokentän yhteiset kehittämistoimenpiteet esimerkiksi museoiden yhteisen kokoelmahallinnan järjestelmäarkkitehtuurin, ohjeistuksen ja toimitapojen eteen ovat ajankohtaiset. Mielenkiintoinen on myös selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja –rakenteesta. Yhdessä enemmän. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:6 http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2011/virastoselvitys.html )

Yhdessä tekeminen ja yhteistyö ovat tapoja tehdä työtä, vastaten kysymyksiin Kenen kanssa? Miten ? / Millä keinoin? Yhtä tärkeätä ja välttämätöntä on pyrkiä vastaamaan kysymyksiin Kenelle? / Keiden puolesta? / Keitä varten?

Vakituisille kävijöille, satunnaisille vierailijoille, kotimaisille matkailijoille, ulkomaisille turisteille kenties potentiaaleille yleisöille? Koululaisille, opiskelijoille, nuorille aikuisille, keski-ikäisille, suurille ikäluokille, eläkeläisille, vanhoille panttereille tai etsijöille/tutkijoille, harrastajille, kokemustenmetsästäjille, rentoutujille, yksin tai yhdessä, muiden kanssa kulkeville? Paikallisille, alueellisille, kotimaisille, kansainvälisille tämänpäivän ja tulevaisuuden yleisöille, oletan.

Riippumatta siitä miten tuohon Kenelle –kysymykseen vastataan, johtaa ajatus museoiden yleisösuhteisiin ja siihen liittyviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Kehyksessä on valmisteltu Yleisösuhteen kehittämiseen tähtäävää hanketta, jossa tehdään tunnetuksi yleisö-ja kävijätutkimusten menetelmiä ja tuloksia sekä visioidaan tulevaisuuden yleisöjä. Kyse on sekä yleisöjen määrittelystä ja tunnistamisesta että yleisösuhteen vahvistamisesta ja kehittämisestä.

Ajatuksena on sitoa hankkeeseen tutkimusosuuksia, paneeleja, koulutuksia, seminaareja ja julkaisuja. Herätellä keskustelua museoiden yleisöistä!

Nautinnollista on nyt kesän tulo ja innoittavia ovat lomakauden mahdollistamat vierailut museoissa myös satunnaisena ja ensikertalaisena kävijänä, roolin vaihtaminen museoammattilaisesta matkailijaa, turistiin ja lomailijaan! Kenties pääsen vastaamaan Museoliiton valtakunnalliseen kävijätutkimukseen!

Teksti • Eija Liukkonen ma. kehitysjohtaja, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Kirsi Halkola

Kulttuurilaitosten kävijämäärät ja -profiilit ovat alkuvuodesta herättäneet julkista  keskustelua. Museoiden päivittäisiä kävijämääriä on suhteutettu aukiolopäiviin ja vuosittaisia toimintamäärärahoihin. Otsikoissa on ollut top 10 listoja, nousussa ja laskussa indeksejä (mielenkiintoista, en muista vastaavaa huomioita). Valtion tukemien kulttuurilaitosten tyypillisiä käyttäjiä on profiloitu.  Määriä voi toki suhteuttaa laatuun, yleisöjen moninaisuuteen ja tarjottujen kulttuuripalvelujen sisältöihin.

Tilastokeskuksen tuore ajankäyttötilasto http://www.tilastokeskus.fi/til/akay/index.html antaa hieman laajemman kuvan näyttelykäynneistä.  Sen mukaan vuonna 2009 taidenäyttelyssä, taidemuseossa tai jossain muussa museossa oli käynyt hieman yli 40 prosenttia 10 vuotta täyttäneestä väestöstä. Erityisesti koululaiset ovat lisänneet taidenäyttelyissä ja museoissa käymistä viimeisen 10 vuoden aikana. Mielenkiinnolla odotamme siis Museoliiton valtakunnallisen kävijätutkimuksen tuloksia.

Kiinnostavia selvityksiä, mietintöjä ja selontekoja jotka liittyvät taidemuseokenttään on julkaistu alkuvuonna useita. Tässä joitakin poimintoja:

Museoliiton tekemän Museobarometrin 2011 http://www.museoliitto.fi/index.php?k=10379 mukaan Museotyön suurimmat haasteet ovat yleisötyön jatkuva kehittäminen, tunnettuus ja kumppanuudet.

Yleisösuhteen kehittäminen vaatii näkökulmaa ja asennetta sen suhteen keitä varten museot ovat olemassa, kenelle näyttelyitä tehdään ja keitä kävijöiksi, asiakkaiksi, kokijoiksi, osallistujiksi tai kumppaneiksi halutaan, saadaan tai tavoitellaan.

Yleisölähtöinen museotyö edellyttää siis yleisöjen ja kohderyhmien tunnistamista ja visiointia mutta samalla yleisöjen kuuntelua ja tutkimista. Parhaimmillaan kyse on vuorovaikutuksesta ja osallistavasta ”käyttäjälähtöisestä” toiminnasta.

Näkyvyyden ja tunnettuuden eteen pitää tehdä määrätietoisesti työtä, se ei kasva itsestään, eivätkä kumppanuudet kehity ilman museon aktiivista roolia yhteisössään ja yhteiskunnassa.

Kulttuurin hyvinvointivaikutukset tapahtuvat oletettavasti jossain lähellä ihmisten arkea ja elämää.

Kansallisen digitaalisen kirjaston avautumista odotellessa on hyvä tutustua Euroopan kulttuuriperinnön digitointia tarkastelleen “Viisaiden ryhmän” mietintöön The New Renaissance http://ec.europa.eu/information_society/activities/digital_libraries/doc/reflection_group/final-report-cdS3.pdf, jossa korostetaan etuja, joita saataisiin Euroopan kulttuurin ja tietämyksen asettamisesta helpommin saataville tai ihastella suomalaista aineistoa Euroopan komission kulttuuriperintöportaali Europeanassa http://www.europeana.eu. Mukana mm. Valtion taidemuseon kokoelmiin kuuluvien taideteosten tiedot, tunnisteluvat sekä linkki Taidekokoelmat -verkkopalveluun yli 11 000 teoksesta, jotka ovat tekijänoikeuslainsäädännön mukaisen suoja-ajan ulkopuolella.

Kestävän kehityksen ohjelmista voisi poimia 3 vinkkiä parempaan tulevaisuuteen:

• Tee vähemmän ja parempia näyttelyitä.
• Panosta kokoelman digitointiin
• Tee alueellista ja valtakunnallista yhteistyötä.

kehitysjohtajan pestiä määräaikaisena hoitaen

Teksti • Eija Liukkonen ma. kehitysjohtaja, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys
Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Kirsi Halkola

FM Eija Liukkonen on vs. kehitysjohtaja Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehyksessä.

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Kirsi Halkola

Syksyllä 2009 sain yhteydenoton: kaksi turkulaista dosenttia, Leila Koivunen ja Taina Syrjämaa yleisen historian oppiaineesta halusivat keskustella museoaiheisesta tutkimuksesta. Sovimme tapaamisen aurinkoiseen Turkuun, söimme paikallisen konditorian tuotoksia, puhuimme ja mietimme. Tärkein kysymys koski museoaiheista tutkimusta ja siihen liittyvän tiedon jakamista.

Päätimme kutsua koolle kaikki museoaiheisesta tutkimuksesta kiinnostuneet tahot, oppiaineesta riippumatta. Aloitteen tukijoiksi liittyivät myös Valtion taidemuseo, Museovirasto ja Suomen museoliitto. Ja siitä se sitten lähti.

Toukokuun alussa (7.5.) Helsingissä kokoontui ensimmäinen museoaiheisen tutkimuksen forum. Odotimme ehkä viittätoista aiheesta kiinnostunutta. Yli viisikymmentä ilmoittautui ja useampi kymmen kertoi olevansa kuka missäkin päin maailmaa, mutta hengessä mukana. Puhujiksi halukkaita oli enemmän kuin päivään mahtui. Puhujien joukko kattoi perustutkintoa suorittavia opiskelijoita, väitöskirjantekijöitä ja postdokkeja. Yleisössä istui opiskelijoita, museoalan ammattilaisia, yliopistojen lehtoreita ja professoreita. Eli järjestäjien kannalta ihanteellisen yhdistelmä juuri oikeita, keskusteluun heittäytyviä ihmisiä, jotka olivat myös halukkaita jakamaan tietojaan, ammatillisia verkostojaan ja omaa osaamistaan.

Päivän aikana kuultiin runsaudensarvenomainen kimara esityksiä, jotka kertoivat mm. suomalaisen museokentän kehityksestä 2000-luvulla, museoiden johtamisen murroksesta ja kokoelmahallinnan haasteista etenkin museokokoelmista tehtävien poistojen suhteen. Ohjelmassa oli niin ikään esitykset kansallisen museoaineiston semioottisesta tulkinnasta ja suomalaisten museomiesten matkoista 1900-luvun alussa. Aiheet veivät myös kulttuurihistoriallisten museoiden näyttelyiden ja kokoelmakokonaisuuksien tutkimukseen esimerkkinä vapaakirkkolaisen keräilijän Tiibet-kokoelma. Myös kuvataiteen biennaali-instituutio pääsi parrasvaloihin Venetsia etunenässä. Lisäksi paneuduttiin museoyleisöihin, kävijätutkimuksiin, vanhoihin valokuviin historiantutkimuksen lähteinä sekä suomalaisen kuvataiteen bibliografiaan.

Yksinkertaistettuna: mikä mahtava alku! Sitä hehkuttaessa on paikallaan muistaa, että vaikkapa vain kymmenen vuotta sitten tämä ei olisi ollut mahdollista, sillä tuolloin museohistorian tutkimus putosi eräänlaiseen ”oikean” historian ja taidehistorian välitilaan olematta mitään tolkullista. Nyt kuitenkin aika on toinen ja mahdollisuutemme myös. Seuraavaa museoforumin tapaamista sommitellaan alkusyksyyn 2010. Olkaapa kuulolla!

FT Susanna Pettersson on kehitysjohtaja Valtion taidemuseon kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys -yksikössä, joka vastaa taidemuseoalan kehittämisestä. Pettersson on erikoistunut museohistoriaan ja kokoelmatutkimukseen.

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi

Katson powerpoint-esitystä, jossa palomies kahlaa kainaloitaan myöten vedessä. Raju rankkasade on saanut kadut tulvimaan. Vesimassat ja muta vyöryvät marraskuussa 2009 yhteen Ison-Britannian kulttuuriperintökohteista, Wordsworth Houseen Cockermouthissa Cumbriassa. Valkokankaan edessä on historiallisten kohteiden johtaja Sarah Staniforth National Trustista (UK). Hän pitää esitelmää

Staniforth puhui Kööpenhaminassa Statens Museum for Kunstin järjestämässä Museum and Climate –konferenssissa (1.3.2010). Hänen viestinsä oli harvinaisen selkeä. Museoalan ammattilaisten on turha ottaa paineita asteen tai kahden lämpötilan vaihtelusta tai suhteellisen kosteuden heittelehtimisestä museoidensa sisätiloissa, jos todellinen uhka on näyttelyesineistön hukkuminen tulvan alle tai joutuminen pensaspalojen saartamaksi. ”Think about the big picture”, hän sanoi.

Maailman ilmasto on sekaisin ja museoiden on syytä varautua siihen. Jos merenpinta nousee, merenpinnan alapuolelle louhitut varastotilat ovat kulttuuriomaisuuden säilyttämisen näkökulmasta kasvava riski. Jokivarsimaisemissa ja meren rannalla sijaitsevat museot saavat kerätä kokoelmansa ja siirtyä kuivalle maalle. Staniforth mainitsi esimerkkinään Thames-joen varrella sijaitsevan Tate Britainin Lontoossa. Suomalaisten esimerkkien miettimiseen ei tarvita juurikaan mielikuvitusta. Helsingin keskustaa ei voi kehua ainakaan vuoristoiseksi.

Kööpenhaminan konferenssi pureutui ajankohtaiseen teemaan museoista ja kestävästä kehityksestä. Puhujat käsittelivät tematiikkaa mm. museo-olosuhteiden, säilytystilojen, ilmanlaadun ja tulevaisuuden haasteiden näkökulmista. Itse puhuin eurooppalaisista kokoelmavarannoista ja niiden kestävästä käytöstä. Miksi lisätä museoiden kokoelmamassaa hankkimalla esineitä ja teoksia, joita museoilla jo on? Kartuttaminen ei saisi olla itseisarvo. Kokoelmahallintaa koskevat tulevaisuuden ratkaisut rakentuvat maantieteelliset rajat ylittävälle yhteistyölle.

Konferenssi järjestettiin Statens Museum for Kunstin uudisrakennusosassa sijaitsevassa auditoriossa, jonka seinä avasi näkymän urbaaniin puistomaisemaan. Esitelmöitsijöiden takana kulki jatkuva virta räntäsateessa vaeltavia kööpenhaminalaisia ulkoiluttamassa koiriaan samalla kun katsoimme graafisia esityksiä museoiden säilytystilojen olosuhdearvoista.

Esitykset olivat stimuloivia ja ajatuksia herättäviä. Parhaimmat palat olivat konkreettisia. Mitä voimme tehdä museoiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi? Varsin paljon. Esityksissä kerrottiin useista hyvistä käytännöistä. Puhuttiin aurinkopaneelien käyttämisestä, vihreän sähkön ostamisesta ja maalämpöpumppujen asentamisesta. Tarjottiin helppoja ja järkeviä keinoja vähentää lämmityskustannuksia pudottamalla asteella tai parilla museoiden sisäilman lämpötilaa. Kurotettiin tulevaisuuteen miettimällä mitä tulisi osata ennakoida varsinkin uudisrakennuksia suunniteltaessa. Ennen kaikkea puhujat liputtivat sen puolesta, että säilytystilojen lämmitys- ja jäähdytyskustannukset on saatava kuriin ja tätä kautta saavutettavat säästöt voivat olla merkittäviä. Meidän tulee osata suhtautua kriittisesti myös kokoelmien kartuttamiseen. On osattava entistä tiukemmin ottaa kantaa siihen mikä on olennaista ja säilyttämisen arvoista.

Konferenssin kantava voima, konservaattori Jørgen Wadum esitti, että muutos on alkanut. Konservaattorikunta vaikutti olevan yhtä mieltä. 26 miljardia objektia eurooppalaisissa museokokoelmissa selviävät, vaikka nykyisistä olosuhdearvoista tingittäisiinkin hieman. Planeetan kannalta on tärkeää ennakoida millaisia vaikutuksia nykyisillä päätöksillä on meitä seuraavien sukupolvien elämässä. Think about the big picture.

FT Susanna Pettersson on kehitysjohtaja Valtion taidemuseon kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet -yksikössä, joka vastaa taidemuseoalan kehittämisestä. Pettersson on erikoistunut museohistoriaan ja kokoelmatutkimukseen.

Kuva • © Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto/Henri Tuomi